maanantai 14. lokakuuta 2013

Sinivalkoisin siivin

Huhuuu..? Tilastoista näen, että täällä on käynyt joku yli kolmen kuukauden hiljaiselosta huolimatta. Blogin loppuunsaattamisen kanssa kävi juuri niin kuin pelkäsin - astuttuani kotimaan kamaralle, huomioni veivät ihan muut asiat. Tarkoituksena oli kuitenkin kertoa vielä muutama sananen kotimatkastakin. Ja vedenalaiskameran kuvatkin on tarkoitus kehittää.. :)

Viimeisenä iltana pakkasin. Pakkasin, taittelin, mahduttelin, käärin, tungin. Muutamien juttujen kohtaloksi koitui jäädä saarelle pysyvästi. Harlekiinilakanani, heppapyyhe, raitamekko. Kaikki hyvin palvelleina. Maailmalta kerätyt matkamuistot täyttivät matkalaukkuni viimeisetkin sopukat. Ne muistuttavat saaresta sittenkin, kun saari on jäänyt kauas taakse.

Viimeisenä päivänä kävimme Petran kanssa vielä Gosierin rannalla. Auringosta ja turkoosista vedestä huolimatta muistin joka askeleellani käveleväni täällä viimeistä kertaa. Viimeistä. Hurja tunne. Kolmen aikaan haimme Annikan töistä ja suuntasimme kohti lentokenttää. Sain puhuttua itselleni ikkunapaikan. Olenko oikeasti lähdössä täältä?

Lensimme kohti yötä, aurinko laski ikkunan takana kun söin lentokonesapuskaani. Yö meni kääntyillen ja pyörien, viltti tipahteli ja kaikki asennot tuntuivat huonoilta. Aamu valkeni tokkuraisena, kun naaman eteen kärrättiin aamupalaa kello puoli viisi tai jotain sinne päin. Vihdoin ikkunan takana aurinko nousi, Atlantti vaihtui Euroopan läntiseen rajaan ja aallot pelloiksi. Sitten turvavyöt kiinnitettiin laskeutumista varten. Vähän ehkä jännitti.





Orlyn tuloaulassa vastassa olivat hymyilevät kasvot kera porkkanoiden - Finnair oli sponssannut Visan Pariisiin (todella) lyhyeksi viikonlopuksi. Aikaa sen enempää hukkaamatta suuntasimme kohti hotellia, jonne jätimme tavarat, ja lähdimme aamupalan etsintään. Puolen päivän aikaan puistopiknikille liittyi Matt, jonka seurassa lähdimme harhailemaan kohti kivaa kaupunginosaa ja crêpes -kahvilaa. Iltapäivällä tiemme eriytyivät, mutta sovimme tapaavamme taas jossain päin maailmaa. Pitkän lennon ja yllättävän virkeän lennon jälkeisen päivän jälkeen uni maistui niin hyvin, ettei aamulla juuri muuta ehtinyt, kuin pakata laukkunsa ja lähteä kohti CDG:a. Lentokoneessa palveltiin suomeksi. Hullu elämä. Illaksi KOTIIN!?!







perjantai 5. heinäkuuta 2013

Matkan varrelta

Kotimatka starttaa viiden ja puolen tunnin päästä! Sitä on hyvä haikeilla matkan varrella otettujen kuvien voimalla. Hei hei perhossaari!






Warren karnevaalitunnelmissa.

Hattukaupoilla St.Francoisissa.

Pulla päivässä pitää.. terveenä.

Country cookies! Päivänä, jona tilasimme pitsan pakettiautosta 
ja sen valmistumista odotellessa menimme ostamaan jälkiruokaa huoltsikalta.

Anteeksi, en löydä Pirkka -tuotteita?

Aamupalalla aikana, jolloin kotona ei ollut internettiä. Ironista kyllä, 
Petran ja Annikan netti pimahti tänä viimeisenä päivänäni ja tämä
 postaus on tehty kavereiden luota. Internet emergency.


Lehmä MUUUttaa.

Päivänä, jona kukko halusi parkkeerata
 kauppakeskuksen parkkipaikalla viereemme.


Teiden kunnossapito, kyllä kyllä...




Päivänä, jona Elisa luuli pesseensä alushousujani, mutta olikin
 vain värjännyt omansa uuden väriseksi. Myös avaamaton
 vessapaperipaketti oli mystisesti kastunut, mutta ei hätää, 
laitetaan rullat terassille kuivumaan!


Viikkotehtävä: maista kaikkia Magnum Kiss sarjan tuotteita.

Suihkulähdehyppely kastelee mekon.




Ei ole vadelmadaiquirin voittanutta.

Cafe Berlin Puerto Ricossa.

Old San Juan Breakfast kukkasella. Me likey!



Dominica lentskarin ikkunasta.

Ekaa päivää St.Martinilla. Feat. Puhuva pää ja Nathaniel.



Näin sitä blogia syntyy kun albiinolisko valvoo vieressä. :)

Se on Moreau [moro]

Viimeisten päivien aikana saatiin ”to do” -listaltani vedettyä yli vielä pari juttua. Annikan ei maanantaina bensalakon jälkimainingeissa tarvinnut mennä harjoitteluun, joten suuntasimme innolla vihdoin kohti Moreaun vesiputouksia. Mukaan lähtivät myös Annikan ranskalaiset harjoittelututut Hélène ja Alice, joten auto oli lastattu innokkailla vaeltajanaisilla. Ilomme meinasi kuitenkin loppua lyhyeen, kun jonkin aikaan kuljettuamme pääsimme polun alkuun, jonka edessä oli puomit ja kyltti ”pääsy kielletty”. Koska kyltissä ei kuitenkaan lukenut Chute de Moreau, jota olimme menossa ihmettelemään, vaan Moreau Prise d'eau, jonka olemus jäänee ainiaaksi arvoitukseksi, päätimme Petran ehdotuksesta jatkaa isompaa tietä vielä 10 minuuttia eteenpäin. Ja hoplaa, kymmenen minuutin päästä seisommekin oikean polun varrella! Suhtauduimme sinänsä siihen ensimmäiseen kylttiin jo vakavasti, koska reittiä ei suositella kuljettavaksi kovien sateiden jälkeen. Se sisältää nimittäin useampia joen ylityksiä ja sateen jäljiltä vettä on paljon. Nyt kuitenkin lähdettiin matkaan ja oho, mikä sieltä löytyikään! Yksi hienoimmista näkemistäni!











Tiistai kului lähinnä kotioloissa ja erinäisiä juoksevia asioita muun muassa yliopistolla hoitaen. Nyt on vihdoin kaikki paperit ja tarvittavat allekirjoitukset kotiin paluuta varten. Ja olipa muuten hassu sattuma, kun viime viikolla vähän kirosin sitä ettei kv-koordinaattori ollut töissä. No, tyyppihän olikin ollut konferenssissä Helsingissä!! Kehui fiiliksissä ravintola Savua ja esitteli Helsingin keskustan karttaa näyttäen minne kaikkialle olivat ehtivät virallisen ohjelman puitteissa ja ulkopuolella.

Keskiviikkona hurautimme Petran kanssa viimeistä kertaa Basse Terren puolelle ja Malenduren rantaan, joka tässä blogissa paremmin tunnettaneen merikilpikonnarantana. Olimme edellisiltana buukannet netistä itsellemme sukellusreissun, kun koulun kautta järjestetty sukellusyritys kaatui lakon vuoksi. Jipii, märkäpukuni pääsee vielä käyttöön! Sukeltajia oli vain me kaksi, mutta lisäksi veneessä oli neljä vanhempaa snorklaajaa. Tällä kertaa oppaamme johdolla päästiin 19 metriin 45 minuutiksi. Opas ei ollut niin hyvä kuin viimeksi, koska hän ei esitellyt meren pohjan ihmeitä niin paljon kuin se edellinen, mutta löysipä kuitenkin jotain. Nimitääin vihreän pitkän otuksen jonka olen esitellyt jo akvaariokuvien yhteydessä kuvatekstillä: ”ei luojan kiito ole näkynyt snorklatessa”. Huh! Ja jes, viimeinenkin must do -juttu eli Ilet du Pigeon sukellus on suoritettu. Olen valmis.