Se on Moreau [moro]

Viimeisten päivien aikana saatiin ”to do” -listaltani vedettyä yli vielä pari juttua. Annikan ei maanantaina bensalakon jälkimainingeissa tarvinnut mennä harjoitteluun, joten suuntasimme innolla vihdoin kohti Moreaun vesiputouksia. Mukaan lähtivät myös Annikan ranskalaiset harjoittelututut Hélène ja Alice, joten auto oli lastattu innokkailla vaeltajanaisilla. Ilomme meinasi kuitenkin loppua lyhyeen, kun jonkin aikaan kuljettuamme pääsimme polun alkuun, jonka edessä oli puomit ja kyltti ”pääsy kielletty”. Koska kyltissä ei kuitenkaan lukenut Chute de Moreau, jota olimme menossa ihmettelemään, vaan Moreau Prise d'eau, jonka olemus jäänee ainiaaksi arvoitukseksi, päätimme Petran ehdotuksesta jatkaa isompaa tietä vielä 10 minuuttia eteenpäin. Ja hoplaa, kymmenen minuutin päästä seisommekin oikean polun varrella! Suhtauduimme sinänsä siihen ensimmäiseen kylttiin jo vakavasti, koska reittiä ei suositella kuljettavaksi kovien sateiden jälkeen. Se sisältää nimittäin useampia joen ylityksiä ja sateen jäljiltä vettä on paljon. Nyt kuitenkin lähdettiin matkaan ja oho, mikä sieltä löytyikään! Yksi hienoimmista näkemistäni!

Tiistai kului lähinnä kotioloissa ja erinäisiä juoksevia asioita muun muassa yliopistolla hoitaen. Nyt on vihdoin kaikki paperit ja tarvittavat allekirjoitukset kotiin paluuta varten. Ja olipa muuten hassu sattuma, kun viime viikolla vähän kirosin sitä ettei kv-koordinaattori ollut töissä. No, tyyppihän olikin ollut konferenssissä Helsingissä!! Kehui fiiliksissä ravintola Savua ja esitteli Helsingin keskustan karttaa näyttäen minne kaikkialle olivat ehtivät virallisen ohjelman puitteissa ja ulkopuolella.

Keskiviikkona hurautimme Petran kanssa viimeistä kertaa Basse Terren puolelle ja Malenduren rantaan, joka tässä blogissa paremmin tunnettaneen merikilpikonnarantana. Olimme edellisiltana buukannet netistä itsellemme sukellusreissun, kun koulun kautta järjestetty sukellusyritys kaatui lakon vuoksi. Jipii, märkäpukuni pääsee vielä käyttöön! Sukeltajia oli vain me kaksi, mutta lisäksi veneessä oli neljä vanhempaa snorklaajaa. Tällä kertaa oppaamme johdolla päästiin 19 metriin 45 minuutiksi. Opas ei ollut niin hyvä kuin viimeksi, koska hän ei esitellyt meren pohjan ihmeitä niin paljon kuin se edellinen, mutta löysipä kuitenkin jotain. Nimitääin vihreän pitkän otuksen jonka olen esitellyt jo akvaariokuvien yhteydessä kuvatekstillä: ”ei luojan kiito ole näkynyt snorklatessa”. Huh! Ja jes, viimeinenkin must do -juttu eli Ilet du Pigeon sukellus on suoritettu. Olen valmis.