sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Apua, ehdinkö kaiken!?

Kukkuu kotikulmilta! Paluu Guadeloupen arkeen on tapahtunut hikoillen ja hampaita kiristellen, mutta onneksi tämä on vain puolitotuus. Lisäksi hikoilulla viittaan nyt kuumuuteen ja aurinkoisiin päiviin, vaikka olin varautunut vesisateeseen, jota alunperin lähdimme täältä karkuun. Pienen yliopistolla käymäni taistelun jälkeen käsissäni on jo 2/3 tarvittavista papereista mukaan lukien lappunen, joka todistaa minun päässeen läpi kaikista suorittamistani tenteistä! Jihuuu! Sinänsä ilahduttavaa, että sain sen käteeni päivää ennen kuin yliopiston opetusohjelman mukaan uusintatenttikierroksen olisi pitänyt päättyä. Joten onneksi kuulkaas vaan lähdin menemään enkä jäänyt odottelemaan tuloksia. Huomenna maanantaina haen sitten vielä sen viimeisenkin allekirjoituksen ja sitten TÄMÄ OLI TÄSSÄ!

Viimeisille viikoille oli luonnollisesti olemassa lista asioista, jotka pitäisi ehtiä tekemään ja paikoista, joissa pitäisi ehtiä käydä. Luonnollisesti juuri tällaisena hetkenä lakonuhka realisoituu ja päällemme iskee huoltoasematyöntekijöiden lakko, jonka seurauksena bensikset lyövät ovensa kiinni eikä bensaa saa enää mistään. Tämä luonnollisesti johtaa bensiinin säännöstelyyn ja alkaa varsinkin pitkällä tähtäimellä rajoittamaan kykyämme liikehtiä tällä saarella. Otimme tankin täyteen maanantaina myöhään illalla, kun asemat olivat viimeistä päivää auki. Silloin asemien uskottiin olevan kiinni 4.7. tai jopa 9.7. asti. (Millä mä pääsen lentokentälle 5.7.!?!?!) Parhaimmillaan asemat ovat joskus olleet kiinni 60 päivää yhtäsoittoa... Lamauttaa saaren aika näppärästi, kun kukaan ei pääse töihin yms.

Aseman liepeillä oli jokseenkin villin lännen meininki. Oikean 
puoleiset jonottavat huoltoasemalle ajokaistalla, keskellä olijat 
ovat vastaantulijoiden kaistalla menossa vastakkaiseen suuntaan
 ja vasemmassa reunassa etenee jalkakäytävälle perustetulla 
laittomalla kaistalle toiseen suuntaan pyrkivä liikenne. Perjantaina
 puolestaan jouduimme tilanteeseen jossa meitä kohti tuli kolme
 kaistaa (joista kaksi laittomia).

Onneksemme teimme asioita aika lailli kuten olimme suunnitelleetkin ja perjantaina palatessamme Grande Terren pohjoisosista huomasimme asemien avanneen taas ovensa. Jee! Siitä huolimatta lauantain suunniteltu viimeinen sukellus Ilet Pigeonilla (jonne oon ihan tosi kovasti halunnut mennä) peruuntui kun happipullojen huoltajat eivät olleet päässeet täyttämään pulloja perjantaina päivällä. Harmitti niin vietävästi.

Moneen muuhun paikkaan olemme nyt kuitenkin lopulta päässeet. Torstaina kävimme vihdoin kokeilemassa surffipaikkamme lähettyvillä olevaa jättitrapetsia, eli siis pellolle rakennettua hullun suurta trapetsiviritelmää. Joku Petran rugby-joukkuekaveri oli käynyt sitä jo aiemmin testaamassa ja sai innostettua joukon uusia innokkaita yläilmoihin. Oman suoritukseni voi videomuodossa nähdä täällä!

Petra valmistautuu hyppyyn. Trapetsi pitää 
ensin onkia apuvälineellä käsien ulottuville.

Ääripää.

Perjantain valjetessa aurinkoisena Petran kuljettamaan autoon ahtautuivat minä, Felicia (”itävaltalaistaloon” muuttanut uusi saksalainen kämppis) ja Simon (edellisen lomaileva poikaystävä) suuntana Trou de Souffleur Grande Terren pohjoisosissa. Noin puolentoista tunnin kävelyn jälkeen pääsimme määränpäähämme, eli eräänlaisen luonnon suihkulähteen luo – kun aalto lyö mereltä, kallion kolosta suihkuaa komea vesipatsas. Tämä oli siinä mielessä paras vaellus, että koko vaelluksen ajan oli jotain ihmeteltävää, sillä jylhät kallionäkymät olivat todella vaikuttavat! Tosin jonkinlaisen pienen auringonpimahduksen saaneena käydessäni illalla yksin nukkumaan en meinannut saada unta, kun pelkäsin putoavani kielekkeeltä. Tätä ongelmaa ei tosin ollut ennen kuin katsoin läpi päivän kuvasaldon. :D

Alla paahtavan auringon...

Kaveri päiväunilla.

No chance to survive.





Ryhmäkuvaan! Minä, Simon, Felicia ja Petra.

Alla lillui vettä, maanalaisen luolan katto oli vaan romahtanut.


Löydätkö punaisen paitani kuvasta? Mittasuhteet..




Vulkaaninen maaperä oli kokonaisuudessaan tämän näköistä, 
ja tämä oli vielä "helppo" kohta. Parhaimmillaan tassuttelimme 
kuin puoli metriä maan pinnalla olevan kivipitsin päällä.


Kotiloiden kokoontumisajojen lähtöpaikka. Etanapeli. ;)
Talloin vahingossa niin monen reppanan päälle kun ne olivat
pesiytyneet niin hankaliin paikkoihin muutenkin hankalassa maastossa.

Jättirapu köllötteli auringossa.

Märkäpukuinen harppuunakalastaja oli käynyt kalassa 
ja esitteli saalistaan. Tällä kalalla on paitsi sarvet, myös 
kuori, joka oli kova kuin panssari. 

Vikojen viikkojen kämppis ja petikaveri!

Lauantaina, pettyneinä peruntuuneesta sukellusta, käänsimme auton nokan kohti Guadeloupen itäisintä kolkkaa. Pääsisin vihdoin käymään Pointe de Chateauxissa! On hassua, etten ollut tähän mennessä vielä onnistunut käymään siellä, koska Petralle käynti taisi olla jo neljäs. Toisaalta, Petra ei ollut ikinä käynyt Pointe de la Grand Vigiessa, eli paikassa, jossa tuo meidän kaverikuvamme oli otettu (minun kolmas kertani siellä), vaikka hän oli käynyt Trou de Souffleurilla kolmesti. Välimatka autolla alle 10 minuuttia. Lisäksi Petra ja Annika eivät ole vieläkään käyneet katsomassa auringonlaskua Grande Ansen rannalla Bassen puolella. Minä taas olen nähnyt niitä melkein kyllästymiseen saakka. Paluumatkalla kävimme vielä suihkuttelemassa La Douchessa, jossa meri iskee kallioihin ja saa aikaan suihkun. Loistava paikka vesileikeille!



Bring it on, the Atlantic ocean!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti