Poliisista päivää!

Apua, tuolta edellisistä vapaaherranaisen mietelmistähän unohtui ihan täysin kokonaan sen koko suunnitellun postauksen toinen puolisko! Erinäisiä kommelluksia on nimittäin sattunut myös akateemisen maailman ulkopuolella.

Muistattehan kaikki valkoisen kiiturimme? Kas tuon huonokuntoisen automme, jonka kyytiin tätini epäröivät astua, jonka nähdessään Elisan vanhemmat lupasivat antaa meille rahaa, jotta voisimme vuokrata paremman auton ja jota Nikolaïn isäpuoli hieman ”fiksaili” saarella ollessaan? Meinasimme alunperin luopua autosta jo ennen Puerto Ricon reissua, koska Nikolaïn ajokortittomuuden takia se olisi vain seisonut tyhjän panttina pihassa, mutta lopulta päädyimme kuitenkin pitämään sen toukokuun loppuun. Nikolaïn vanhemmat olivat siis kylässä kun me oli Ameriikassa. Joka tapauksessa St.Martinille lähtöä edeltäneenä perjantaina soitimme kuitenkin vuokranantajalle ja pyysimme, että hän tulisi noutamaan auton jo samana iltana.

Koko vaihtomme ajan White trash oli selvinnyt kaikista sen eteen tuomistamme koettelemuksista jopa siinä määrin, että kaikki epäilijätkin lopulta tunnustivat sen kelpo autoksi. Nuolaisimme silti liian aikaisin. Viimeisenä päivänä olimme palaamassa surffaamasta, kun päätimme kiepahtaa Gosierin iltamarketin kautta, koska se nyt kuitenkin oli Elisan viimeinen iltatori. Paluumatkalla torilta olimme rampilla liittyäksemme päätielle kun bongasimme poliisiratsian tienpenkalla. Kiljaisimme molemmat ääneen ettei se voinut olla totta, sillä olimme varmoja, että koslamme ulkoasu herättäisi epäilyksiä. Juuri näin kävi! Tietysti. Ajokortti ja rekisteriote, kiitos.

Ajokortti löytyi sieltä mistä pitikin, onneksi, ja sen kaveriksi tungimme konstaapelille käteen kaikki autosta löytämämme virallisehkon näköiset paperit. Selvisi, että automme vakuutus oli mennyt umpeen tasan kaksi kuukautta sitten. Selvisi myös, että poliisin mielestä näytän ajokortissa 40-vuotiaalta. Tämä tiedonanto tuli naurunremakan säestämänä, asiallista. No, joka tapauksessa saimme selitettyä, että tämä ei ole meidän automme, vaan pelkästään vuokrakosla, jonka sitä paitsi olemme aikeissa luovuttaa tänään pois. Säästyimme ongelmilta. Sen sijaan istua nökötimme autossa vielä ehkä vartin kertoen mistä olemme kotoisin, miksi olemme Guadeloupella, olemmeko löytäneet paikallisia poikaystäviä ja mitä teemme illalla. Tilanne johti yhden oikean puhelinnumeon luovutukseen (sillä eihän poliisille voi valehdella!) sen varjolla, että aamulla poistuisimme maasta kuitenkin. Lisäksi noin viisi minuuttia jouduin selittämään, miten on mahdollista, että olen 29v ja yhä edelleen opiskelija. Kiitos poliisille tästäkin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Luovutimme automme illalla, saimme takuurahan takaisin (jo ennen kuin vuokramies oli tarkastanut onko auto kunnossa) eivätkä poliisit koskaan soitelleet peräämme. End of an era.