B niin kuin Barbados

Oho! Barbados, tämä Barbababojen luvattu maa(?) onkin aivan lätty! Lentokoneen ikkunasta ihan itse näin. Siinä missä muilla saarilla on ollut kaunis vuorten koristama siluetti, Barbados on littana. Se on myös kohtuullisen eristyksissä, sillä lähimpään naapuriin on matkaa 170km. Onni onnettomuudessa, sijaintinsa ansiosta Barbados sijoittuu pohjoisen Atlantin hurrikaanialueen (nimi tulee karibialaisesta myrskynjumala Huracanista) ulkopuolelle, mutta hyökyaallon yllättäessä kaikki olisi väistämättä mennyttä. Mutta palataanpa vielä ihan alkuun.

Sunnuntaiaamuna suuntasin Castriesin lentokentälle lähtöselvitykseen. Paitsi että lentokenttä siis todella sijaitsi uimarannan vieressä, myös lähtöselvitys ja turvatarkastusta edeltävät odotustilat olivat jokseenkin ulkotiloissa. Miten jännittävää. Olin hieman yliarvioinut lentokenttämuodollisuuksiin kuluvan ajan, sillä pääsin kävelemään tiskille suoraan ja viiden minuutin päästä istuin lappuset kädessä penkillä. Parin penkin päässä istunut miekkonen vilkaisi minuun päin. Avasin kirjani ja aloin lukea. Turvatarkastukseen menin vasta viime hetkillä, sillä olin ajatellut, että ”ulkotiloissa” odottelu olisi viihtyisämpää. Virhe! Lähtöportilla, joita ei ollut kuin yksi, oli nimittäin ilmastointi ja ilmainen wifi. Ostin siis jäätelön ja avasin läppärin.

Olin valinnut lentoyhtiökseni firman nimeltä LIAT siitä syystä, että muita ei ollut tarjolla. Jos olisi nimittäin ollut, olisin saattanut kääntyä toisen yhtiön puoleen. Paikallisten keskuudessa LIAT -lyhenteen kirjaimet tulevat nimittäin sanoista ”leaving islands any time” ja ”luggage in another town”, koska yhtiö on ilmeisesti jokseenkin kuuluisa siitä, että se muuttaa lentoaikataulujaan viime tipassa ja matkatavarat saattavat päätyä eri kohteeseen kuin lomailija itse. Kieltämättä jännitti, kun jouduin checkaamaan pikkurinkkani ruumaan, mutta ei sitä toisaalta mihinkään olisi voinut viikoksi jättääkään.

Yllätyksekseni pienehkö lentokone oli jo melkein täysi, kun me kymmenkunta St. Lucialta kyytiin noussutta matkustajaa pääsimme koneeseen. Onnistuin kuitenkin sujahtamaan salamannopeasti ikkunapaikalle ja hetken päästä odotusaulan mies istahti viereeni. Jostain se keskustelu sitten lähti liikkelle. Miekkonen paljastui eteläranskalaiseksi, joka eläkkeelle päästyään oli toteuttanut haaveensa ja lähtenyt purjehtimaan. Hän oli juuri palannut kaverinsa kanssa kaksi vuotta kestäneeltä maailmanympäripurjehdukselta, joka kuulema oli ollut hieman liian nopeatahtinen (mutta on seurattava kausia ja sääoloja). Tyyppi oli käynyt veneellään Barbadoksella jo aiemmin ja antoi hyviä neuvoja ja vinkkejä. Juteltiin myös aika paljon purheduksesta, eri satamien ja merien turvallisuudesta, nousu- ja laskuvesistä, ankkuroinnista jne. Ainakin minulle tuli yllätyksenä, että Barbadoksen ympäristöön ”parkkeeratessaan” oli oltava hyvin tietoinen vedenpinnan vaihteluista, sillä merenpinta nousee ja laskee 7 metriä kahdesti vuorokaudessa! Puolituntinen matka meni yhdessä sujauksessa. Perillä odottikin sitten edelliseen verrattuna iso lentokenttä ja matkalaukkuhihnalla kiersi tuttu kaveri. Ei muuta kuin automaatista Barbadoksen dollareita mukaan ja mars matkaan.

Se ensimmäisen yön majoitus oli taas jäänyt vähän niinkuin hankkimatta. Loppulomaksi olin onnistunut bongaamaan itselleni halvahkon huoneen rannan läheisestä guesthousesta etelärannikolta (St. Lawrence Gap), mutta ensimmäiselle yölle he olivat joutuneet myymään eioota. Niinpä hyppäsin lentokentän edestä bussiin (josta en joutunut maksamaan mitään koska ei ollut kolikoita) ja pyysin kuskia tiputtamaan minut jonnekin etelään, mistä käsin voisin jatkaa majapaikan metsästystä. Miten se sitten onnistui? Ensimmäinen majatalo, jonka oville koputtelin oli tyhjä arpa. Myöskään ovessa olleeseen puhelinnumeroon soittaminen ei auttanut. Niinpä jatkoin matkaani auringosta ja repun kantamisesta nuutuneena, kunnes edessäni siinsi moderni keidas, nimittäin Shell-huoltoasema! Pääsiäisen vuoksi viereinen supermarketti oli kiinni. Kaappasin kylmähyllystä matkaani vettä ja menin seisoa pönöttämään jonoon. Olisikohan jonoon samaan aikaan sattunut poika antanut minulle tietä tms. mutta aloimme siinä sitten jutella niitä näitä. Englanniksi tämä sujuu yhä luontevammin kuin ranskaksi... Sitten tulin kysyneeksi, olisikohan poika tiennyt lähistöllä jotain majapaikkaa, jonne voisin mennä pyytämään yösijaa. Poika keksi parikin vaihtoehtoa, muun muassa äitinsä ja tätinsä majatalon, soitti pari puhelua ja tarjosi vielä kyydinkin perille. Koska vaeltelu reppu selässä ei varsinaisesti huvittanut ja tyyppi vaikutti kivalta, hyppäsin kyytiin ja tsädää, majapaikka löytyi! Ei muuta kuin rantakamat kassin ja uimaan! Merikilpparikin tuli mun kanssa.