L'appartement d'outre mer: Bridgetown and around

Kuten sanottua, täällä bussiliikenne on varsin hyvin organisoitua ja linjurilla pääsee lähes saaren joka kolkkaan. Se olikin hyvä uutinen, sillä autonvuokraus yksinään ei ole edullista eikä kivaa. Hieman erikoista tosin on se, että täällä on kolmenlaisia busseja: isoja sinisiä busseja keltaisella raidalla, pienempiä keltaisia busseja sinisellä raidalla ja yksityisomisteisia valkoisia minibusseja, jotka usein ovat sisäpuolelta koristeltuja ja joissa reggae soi kovaa. Lippu on aina saman hintainen hyppäsitpä mihin bussiin tahansa ja olipa kulkemasi matka 2 tai 20 kilometriä. Alku aina hankalaa, sillä ensimmäinen pitkän matkan bussini hajosi alle, mutta korvaava kulkuneuvo saapui ehkä kymmenen minuutin odottelun jälkeen. Täälläkin on muuten jonkin verran liikenneympyröitä, joilla kaikilla on lisäksi omat nimet!

Tiistaina hyppäsin bussiin kohti Bridgetownia. Onneksi satamassa ei ollut risteilijää, joten kaupungissa oli tilaa kävellä ympäriinsä. Mitään supernähtävyyksiä ei ollut, mutta itse asiassa olinkin enemmän kiinnostunut omaehtoisesta kiertelystä. Päivän saldona mainittakoon lounaaksi nautittu lentokala (kansallisruoka) sekä mekko-obsessio, jonka onnistuin itselleni kehittämään maan kuuluisimmassa ostoskeskuksessa. Sen siitä näköjään saa kun pitkän tauon jälkeen näkee jossain kivan näköisiä vaatteita... Kotiseuduilleni päästyäni vierailinkin samaisen Cave Shephardin pikkuliikkeessä etsimässä tuota kyseistä mekkoa. Mekkoa en saanut, mutta muiden sivupisteiden osoitteet sain. Päivän kuvasatoa alla:

Bridgetownin itäinen bussiasema

Kaksi kolmesta hommasta pystyin hoitamaan...

Flying fish with macaroni pie!

Oikeustalo, Supreme Court

Energiansäästösyistä?

Seuraavana päivänä rohkaistun pidemmällä ja ajelin halki koko länsirannikon kohti pohjoisen Speightstownia. Sinne siksi, että matkaoppaan mukaan tuo kylänen on maan viihtyisin. Varsin viihtyisä olikin ja löysin ihanan jäätelöpuodin, johon sain tuhlattua pari euroa tötteröä vastaan. Paluumatkalla poikkesin sitten sen kauppakeskuksen sivupisteeseen etsimään sitä mekkoa oikeassa koossa. Ei löytynyt!

Maailman pienin hiekkaranta?

Hostellini yövalaistuksessa.

Torstaina suuntasin itärannikolla sijaitsevalle Crane beachille paitsi kivan rannan, myös S-kokoisen mekon toivossa. Jouduin seisomaan melkein koko matkan roikkuen kiinni bussin tangoissa, mutta silti tunsin itseni hirvittävän onnelliseksi ja onnekkaaksi. Yllättävinä hetkinä tuppaavat esiintymään nämä tuntemukseni aina. Heh. Crane beach oli vähän piilossa korkeiden kallioiden ympärille ja päästäkseen rannalle piti loikkia hauskojen askelmien päällä. Itseäni kuitenkin vähän harmitti, että muutama muukin oli löytänyt saman rannan. Niinpä opaskirjan vinkistä lähdin talsimaan puolisen kilometriä pohjoisempaan löytääkseni vielä Cranea paljon hienomman rannan. Ja sehän löytyi! Voi veljet, mikä näky. Siinä ihastellessani päälleni lankesi kuitenkin varjo siitä, ettei välttämättä ollut hirveän järkevää hengata biitsillä yksin, edes keskellä päivää. Onnekseni paikalle ihan perästäni saapui myös eräs pariskunta, jonka leiriydyttyä tunsin oloni jälleen turvalliseksi. Joinain hetkinä kaksin olisi parempi kuin yksin. Aaltoihin en silti uskaltanut, sillä suoraan Atlantilta tulevat aallot olivat hurjan suuria ja virtaus pelotti. Ensimmäinen paikka siis, missä en Karibialla ole uskaltanut uida. Paluumatkalla kävin pulahtamassa Crane Beachilla, jossa, kiitos aallonmurtajan, oli mahdollista uida. Takaisin bussipysäkille suunnittelin ”oikaisevani” hotellialueen kautta päästäkseni vierailemaan Cave Shephardin viimeisessä sivupisteessä mekon toivossa. Ei täälläkään!! Kävellessäni pettyneenä jo poispäin satuin huomaamaan kyltin ”Pools”. Hmm. Ei kai se ketään haittaisi jos ihan vähän kävisin vilkaisemassa? Neuroottisena olin luullut henkilökunnan huomaavan minut välittömästi ja heittävän ulos alueelta, vaikka olin vain halunnut vierailla kaupassa. Ylitettyäni kaloja pursuavan lammikon eteeni levittäytyi huikea uima-allas alue. Hmm? Ei kai se ketään haittaisi, jos ihan vähän kävisin pulahtamassa? Ja plups, sinne sujahdin. Altaan viileydestä sitten ehdin havainnoida ympärilläni kymmeniä tyhjillään lojuvia aurinkotuoleja. HMM? No ei kai se ketään vahingoittaisi, jos hetken lueskelisin kirjaa yhdellä pehmustetuista ihanista muhkeista tuoleista? Ja niinhän siinä kävi, että kuin kokeneen Cranelaisen ottein valtasin yhden tuoleista itselleni ja vietin mukavat kolme tuntia lukien loppuun Krotkotiilin keltaiset silmät. Ja kukaan ei heittänyt ulos, ei ollut edes lähellä! Illalla kotona tsekkasin Cranen sivuilta, että kyseessä oli neljän tähden lomakohde. Haa, vähän luksusta köyhäilyelämääni välillä. Terveisiä vaan "tosi-Sandaaleille"!