Blondi tuli taloon

No niin, nyt täällä alkaa olla remmi koossa kun toinenkin Turun kauppakorkean kasvatti on saapunut hoodeille. Elisa tuli maanantai-iltana. Noin viisi minuuttia saapumisesta istuimme parvekkeella rommilasit edessämme. Noin kolmen minuutin päästä menimme altaaseemme yöuinnille. Elämä on valintoja. ;)

Monsieur Allard oli ehdottanut myös Elisalle tapaamista saapumista seuranneena aamuna klo 9:00. Siis ihan oikeasti. Uusi maa, uusi kieli, lento illalla perillä, jet lag, ei mitään tietoa omasta tai koulun sijainnista, ei autoa eikä tietoa paikallisista kulkuneuvoista. Ja niin, klo 9:00. Onneksi olin olemassa.

Toisella kerralla koulujutut tuntuivat jo huomattavasti selkeämmiltä ja saimme monta asiaa hoidettua. Aika monta asiaa jäi tosin hoitamattakin ranskalaisen logiikan vuoksi. Kouluun ilmoittautumislomakkeessa kysyttiin mm. äidin tyttönimeä ja sitä, työskentelevätkö vanhempani SNCF:lle (ranskalaistem VR). Varmasti erittäin olennainen tieto ottaen huomioon, ettei saarella ole rautateitä. Liitteinä puolestaan piti toimittaa mm. kopiot passista, ajokortista, kelakortista ja opiskelijakortista, mutta lisäksi dokumentti nimeltä ”justificatif domicile”. Marie-Ena lupasi hoitaa asian ja toimitti meille seuraavana aamuna kopion talon nettilaksusta (siis siitä, mitä ei ole maksettu!!). Jännityksellä tarkkailimme sihteerin ilmettä kun hän tutki paperia. Kumma kyllä, ilmeisesti tämä oli juuri koulun kaipaama liite. En ymmärrä.

Näppärinä tyttöinä rakensimme myös lukkarimme vihdoin valmiiksi, valmis tuotos näyttää kutakuinkin tältä:

Yllätykseksemme päädyimmekin ensimmäiselle luennolle saman tien. Onneksi oli pehmeä lasku, sillä akateeminen taipaleemme alkoi englannintunnilla oikislaisten kanssa. En olisi uskonut ellen olisi tiennyt. Meno oli kuin lastentarhassa – hirveä meteli, todella hidas tahti, todella simppeleitä asioita. Ehdimme tunnille juuri sopivasti pistokokeen alkuun, johon tietysti myös me läksyjä lukematta osallistuimme. Kahta kysymystä lukuun ottamatta homman nimenä oli kirjoittaa englanniksi opettajan sanoma sana, eli oikeinkirjoitusta testattiin. Sain tulokseksi 14/17. Se taisi olla luokan paras. Muahahahaa. Helppoja opintopisteitä. :D Suomalaisen ranskanopettajani mukaan suomalaiset yleensä jyräävät ranskalaiset myös ranskan oikeinkirjoitustehtävissä. Se ranskassa onkin mielestäni vaikeinta, että ero kirjotetun ja äännetyn välillä on niin suuri.

Tunnin lopuksi opettaja pyysi meitä improvisoimaan pienen esityksen itsestämme, jonka lopuksi opiskelijat saivat esittää kysymyksiä. He halusivat tietää, miten vanhoja olemme. Elisa vastasi reippaasti, että 22. Seurasin esimerkkiä sen kummemmin asiaa ajattelematta. Koko luokka räjähti epäuskoiseen nauruun. Rosvosektori. Tästä eteenpäin väitän olevani 21. Korkeintaan.