Kukkuu
kotikulmilta! Paluu Guadeloupen arkeen on tapahtunut hikoillen ja
hampaita kiristellen, mutta onneksi tämä on vain puolitotuus.
Lisäksi hikoilulla viittaan nyt kuumuuteen ja aurinkoisiin päiviin,
vaikka olin varautunut vesisateeseen, jota alunperin lähdimme täältä
karkuun. Pienen yliopistolla käymäni taistelun jälkeen käsissäni
on jo 2/3 tarvittavista papereista mukaan lukien lappunen, joka
todistaa minun päässeen läpi kaikista suorittamistani tenteistä!
Jihuuu! Sinänsä ilahduttavaa, että sain sen käteeni päivää
ennen kuin yliopiston opetusohjelman mukaan uusintatenttikierroksen
olisi pitänyt päättyä. Joten onneksi kuulkaas vaan lähdin
menemään enkä jäänyt odottelemaan tuloksia. Huomenna maanantaina haen
sitten vielä sen viimeisenkin allekirjoituksen ja sitten TÄMÄ OLI
TÄSSÄ!
Viimeisille
viikoille oli luonnollisesti olemassa lista asioista, jotka pitäisi
ehtiä tekemään ja paikoista, joissa pitäisi ehtiä käydä.
Luonnollisesti juuri tällaisena hetkenä lakonuhka realisoituu ja
päällemme iskee huoltoasematyöntekijöiden lakko, jonka
seurauksena bensikset lyövät ovensa kiinni eikä bensaa saa enää
mistään. Tämä luonnollisesti johtaa bensiinin säännöstelyyn ja
alkaa varsinkin pitkällä tähtäimellä rajoittamaan kykyämme
liikehtiä tällä saarella. Otimme tankin täyteen maanantaina
myöhään illalla, kun asemat olivat viimeistä päivää auki.
Silloin asemien uskottiin olevan kiinni 4.7. tai jopa 9.7. asti.
(Millä mä pääsen lentokentälle 5.7.!?!?!) Parhaimmillaan asemat
ovat joskus olleet kiinni 60 päivää yhtäsoittoa... Lamauttaa
saaren aika näppärästi, kun kukaan ei pääse töihin yms.
Aseman
liepeillä oli jokseenkin villin lännen meininki. Oikean
puoleiset jonottavat huoltoasemalle ajokaistalla, keskellä olijat
ovat vastaantulijoiden kaistalla menossa vastakkaiseen suuntaan
ja vasemmassa reunassa etenee jalkakäytävälle perustetulla
laittomalla kaistalle toiseen suuntaan pyrkivä liikenne. Perjantaina
puolestaan jouduimme tilanteeseen jossa meitä kohti tuli kolme
kaistaa (joista kaksi laittomia).
Onneksemme
teimme asioita aika lailli kuten olimme suunnitelleetkin ja
perjantaina palatessamme Grande Terren pohjoisosista huomasimme
asemien avanneen taas ovensa. Jee! Siitä huolimatta lauantain
suunniteltu viimeinen sukellus Ilet Pigeonilla (jonne oon ihan tosi
kovasti halunnut mennä) peruuntui kun happipullojen huoltajat eivät
olleet päässeet täyttämään pulloja perjantaina päivällä.
Harmitti niin vietävästi.
Moneen
muuhun paikkaan olemme nyt kuitenkin lopulta päässeet. Torstaina
kävimme vihdoin kokeilemassa surffipaikkamme lähettyvillä olevaa
jättitrapetsia, eli siis pellolle rakennettua hullun suurta
trapetsiviritelmää. Joku Petran rugby-joukkuekaveri oli käynyt
sitä jo aiemmin testaamassa ja sai innostettua joukon uusia
innokkaita yläilmoihin. Oman suoritukseni voi videomuodossa nähdä täällä!
Petra valmistautuu hyppyyn. Trapetsi pitää
ensin onkia apuvälineellä käsien ulottuville.
Ääripää.
Perjantain
valjetessa aurinkoisena Petran kuljettamaan autoon ahtautuivat minä,
Felicia (”itävaltalaistaloon” muuttanut uusi saksalainen
kämppis) ja Simon (edellisen lomaileva poikaystävä) suuntana Trou
de Souffleur Grande Terren pohjoisosissa. Noin puolentoista tunnin
kävelyn jälkeen pääsimme määränpäähämme, eli eräänlaisen
luonnon suihkulähteen luo – kun aalto lyö mereltä, kallion
kolosta suihkuaa komea vesipatsas. Tämä oli siinä mielessä paras
vaellus, että koko vaelluksen ajan oli jotain ihmeteltävää, sillä
jylhät kallionäkymät olivat todella vaikuttavat! Tosin
jonkinlaisen pienen auringonpimahduksen saaneena käydessäni illalla yksin
nukkumaan en meinannut saada unta, kun pelkäsin putoavani
kielekkeeltä. Tätä ongelmaa ei tosin ollut ennen kuin katsoin läpi päivän kuvasaldon. :D
Alla paahtavan auringon...
Kaveri päiväunilla.
No chance to survive.
Ryhmäkuvaan! Minä, Simon, Felicia ja Petra.
Alla lillui vettä, maanalaisen luolan katto oli vaan romahtanut.
Löydätkö punaisen paitani kuvasta? Mittasuhteet..
Vulkaaninen maaperä oli kokonaisuudessaan tämän näköistä,
ja tämä oli vielä "helppo" kohta. Parhaimmillaan tassuttelimme
kuin puoli metriä maan pinnalla olevan kivipitsin päällä.
Kotiloiden kokoontumisajojen lähtöpaikka. Etanapeli. ;)
Talloin vahingossa niin monen reppanan päälle kun ne olivat
pesiytyneet niin hankaliin paikkoihin muutenkin hankalassa maastossa.
Jättirapu köllötteli auringossa.
Märkäpukuinen harppuunakalastaja oli käynyt kalassa
ja esitteli saalistaan. Tällä kalalla on paitsi sarvet, myös
kuori, joka oli kova kuin panssari.
Vikojen viikkojen kämppis ja petikaveri!
Lauantaina,
pettyneinä peruntuuneesta sukellusta, käänsimme auton nokan kohti
Guadeloupen itäisintä kolkkaa. Pääsisin vihdoin käymään Pointe
de Chateauxissa! On hassua, etten ollut tähän mennessä vielä
onnistunut käymään siellä, koska Petralle käynti taisi olla jo
neljäs. Toisaalta, Petra ei ollut ikinä käynyt Pointe de la Grand
Vigiessa, eli paikassa, jossa tuo meidän kaverikuvamme oli otettu
(minun kolmas kertani siellä), vaikka hän oli käynyt Trou de
Souffleurilla kolmesti. Välimatka autolla alle 10 minuuttia. Lisäksi
Petra ja Annika eivät ole vieläkään käyneet katsomassa
auringonlaskua Grande Ansen rannalla Bassen puolella. Minä taas olen
nähnyt niitä melkein kyllästymiseen saakka. Paluumatkalla kävimme
vielä suihkuttelemassa La Douchessa, jossa meri iskee kallioihin ja
saa aikaan suihkun. Loistava paikka vesileikeille!
Bring it on, the Atlantic ocean!
