L'appartement d'outre mer: Anguilla

Verrattuna St.Barthelemyyn itsensä järjestäminen Anguillaan sujui kuin, noh, vettä vain. Lauttoja kulkee Ranskan puolen pääkaupungista, Marigotista, joka päivä 45 minuutin välein. Yhdensuuntainen matka on samanhintainen riippumatta siitä, koska palaa ja hintakaan ei kirpaise – vain noin 15 euroa /suunta. Kaiken lisäksi matkaan meni vain 30 minuuttia.

Pari pikkumutkaa matkassa kuitenkin oli. Ensinnäkin allekirjoittanut meinasi unohtaa passinsa kotiin, vaikka olimme siirtymässä EU:n ulkopuolelle. Joudin siis menomatkalla hyppäämään pois bussista, menemään takaisiin kotiin ja tulemaan toiselle bussilla takaisin. Rahallista menetystä sähläyksestäni ei kuitenkaan tullut, sillä hassu mies sillä viimeisellä bussimatkalla kysyi, haluanko häneltä ylijääneen mangon. Mango tuoksui täydelliseltä ja näytti niin herkulliselta, että hymyillen suostuin. 2€ selvää säästöä! Seuraavaksi tajusin vasta lautassa, että apua, mullahan on mango laukussa. Ainakin Puerto Ricossa Culembralle siirryttäessä mangojen kuljettelusta oli ankarasti varoitettu – näin ei saanut tehdä. Apua. Käärin mangoni huomaamattomasti huiviin ja muilutin sen repun pohjalle. Nyt pokkanaamalla eteenpäin.

Passin tarkastuksessa virkailija katsoo ensin meitä, sitten passia, sitten vielä meitä, sitten passia. Me Elisan kanssa katselemme vaan huoneen seinälle kiinnitettyjä julisteita siitä, mitä kaikkea ei saa kuljettaa rajojen yli. Säikähdämme kun takaamme kuuluu ”kröhöm”. Virkailija toistaa kysymyksen ja kysyy, onko tämä ensimmäinen kertamme Anguillassa. Vastaamme myöntävästi. Pahimmat salakuljetuspelkomme eivät toteudukaan, kun nainen sitten vain matalalla äänellään toivotti ”Welcome to Anguilla”. Tullinaisella oli sama linja, kovin ystävällistä porukkaa täällä Anguillassa! Eläköön matkailu, eläköön salakuljetetut mangot!

Anguilla on Yhdistuneiden kuningaskuntien merten takainen itsehalintoalue ja osa brittiläistä kansanyhteisöä. Siten kieli englanti, valuutta itä-Karibian dollari ja liikenne vasemmanpuoleinen. Koko saari on ihan litteä ja sen keskellä kulkee yksi tie. Anguilla on tavallaan melko kehittymätön, mutta samaan aikaan luksuresorttien mekka. Se on myös veroparatiisi, jossa ei ole ollut minkäänlaista suoraa verotusta ennen vuotta 2011 yrityksille kuin kansalaisillekaan. Täältä sitten tonttia katselemaan...

Suunnitelma sama vanha – diilataan jostain auto, jossa nukutaan seuraava yö. St.Martinilla ehdimme jo olla hetken huolissamme Avisin kassalla, kun emme meinanneet saada luottokortilla maksetuksi takuumaksua, koska kortilla oli vielä varaus autostamme St.Barthelemyssa. Silloin homma kuitenkin hoitui, mutta kolmatta varausmaksua luottokorttiemme katteet tuskin kestäisivät. Plan B oli nostaa peukalot pystyyn tienvarressa. Sitten elämä kuitenkin taas yllätti. Kohtasimme heti terminaalin ulkopuolella leppoisan autonvuokraajamiehen Andyn, jonka paidassa luki ”Hey, I'm Andy”. Helpottaa kuulema etukäteisvarauksia tehneiden asiakkaiden löytymisessä. Andy oli kerrassaan nopea ja näppärä käytännön järjestelyissä ja automme avaimet olivat kädessä jo melkein ennen kuin tyyppi oli ehtinyt vilkaista ajokorttejammekaan. Takuumaksusta ei ollut puhettakaan eikä maksullakaan ollut kiire – maksatte vaikka sitten kun palautatte auton. Lisäksi saimme tiiviskurssin Anguillan must see -kohteista + paikallisen vinkit. Yksi asia kuitenkin piti hoitaa saman tien, nimittäin paikallisen ajoluvan hankinta à 20 dollaria. Jostain syystä siihen ei kuitenkaan tarvinnut kirjoittaa esim. haltijan nimeä?

Koko saari olikin lähinnä pelkkää rantaa ja pääkaupunki on pari risteävää katua. Pääosin loikoiltiin meidän Anguillapäivät rantatuoleissa ja syöden. Hummeripastan voimin vietimme koko reissumme mukavimman autoyön yöllisestä kaatosateesta huolimatta. Aivot narikkaan ja rannalle -lomailuun Anguillaa voi erittäin lämpimästi suositella. Parhaat rannat – ja näin sesongin ulkopuolella vieläpä liki tyhjät!