St. Martin / Sint Maarten

Lentokoneen ikkunasta näkyi saari, jonka rannat olivat turkoosin värisiä ja niiden edustoilla oli ankkuroituna valkosia purjeveneitä. Uskomattoman kaunista! Ehkä päämäärämme todellakin on ansainnut kaiken osakseen saaneen hehkutuksen, joka korviimme oli kantautunut. Poikkeuksellinen kohde se olisi joka tapauksessa.

St.Martin / Sint Maarten on Karibian tuhansista saarista ainoa, jonka omistajuudesta vuosisatojenkaan taiston jälkeen ei päästy yksimielisyyteen. Siinä missä Karibian saarten poliittinen tilanne ja hallitsijuus saattoi muinoin muuttua tykinlaukauksesta, St.Martin / Sint Maarten oli jostain syystä niin rakas, että Ranska ja Hollanti päättivät jakaa sen keskenään. Yhä tänäkin päivänä saaren pohjoisosa on ranskalainen, etelä hollantilainen. Siitä huolimatta kaikkialla puhutaan englantia ranskan ja hollannin lisäksi, rahayksikköinä toimivat eurot, yhdysvaltain dollarit ja Alankomaiden Antillien guldenit. Saaren asukkaat edustavat 83 kansakuntaa. Melko kansainvälinen meininki!

Harmiksemme myös lentokenttiä on kaksi (yksi kummallakin puolella), sillä saavuimme tietysti sille ”väärälle”, eli Ranskan kentälle. Olimme buukanneet majoituksen sen toisen, kuuluisamman lentokentän lähistöltä ja ensimmäinen haaste olikin vaihtaa kenttää. Taksit vaativat mielestämme kiskurihintaa, paikoittain toimiva bussiverkosto ei ulottunut Ranskan puolen lentokentälle ja vuokra-autotkin vaikuttivat tyyriltä lentokenttäveroineen (noin 50€ päivä). Epätodennäköisten tapahtumien ketju kuljetti meidät kuitenkin lopulta perille, kun Hertzin ständillä työskentelevä vanhempi herra päätti antaa meille kyydin – ilmaiseksi!

Hostellimme osoittautui alkuhämmennyksen jälkeen melko mukavaksi. Vastaanottoa ei juuri ollut, ketään ei ollut paikalla kun saavuimme, puhelinnumerot eivät toimi yms. mutta lopulta hostellin sielu, mutta ei omistaja, herra Shadow saapui paikalle ja päästi meidät huoneeseemme. Huoneet ovat siistejä, kivasti maalattuja ja sisutettuja. Patjat ovat muhkeat ja tilaa on riittävästi. En yleensä ole mikään suurten dormien ystävä, mutta tämä on rehellisesti ensimmäinen kymmenen sängyn huone, jossa olen viihtynyt erittäin hyvin. Osansa lienee tietysti silläkin, että näin low-seasonin aikaan asukkaita ei ole paljoa. Erityisesti ilahduttavat seiniin kirjoitetut tekstit. Lomatunnelmaan pääsee helposti, kun ensimmäinen ja viimeinen asia, minkä aamuisin ja iltaisin näkee, on: ”Life is simple. Eat. Sleep. Play. Repeat.”

Hei oliks sul kelloo, paljon se on?

Nyt kahden ja puolen viikon jälkeen St.Martin on aika lailla kaluttu. Olemme käyneet bongailemassa saapuvia ja lähteviä jumbojettejä ja pienkoneita Princess Julianan lentokentällä (huikeaa!), tutustuneet pääkaupunkeihin Marigotiin (Ranska) ja Philipsburgiin (Hollanti), käyneet paikallisessa Hard Rock Cafessa, vähän piilotetulla Happy Baylla sekä itärannikon Orient Beachilla, jossa pääsimme vihdoin kokeilemaan wake-boardingia! Siinä moottoriveneen tai jet skin perässä kiidätetään tyyppiä, joka keikkuu lumilaudantapaisella laudalla veden pinnalla ja pomppii aalloilla (jos osaa). Vauhdin hurmaa. Adrenaline-seeking action junkie sisälläni nautti koko rahan edestä, eikä tarvinnut edes paljoa pulittaa, kun Elisa sai solmittua meille hyvän diilin. Ihmeen laiskaa väkeä oli kyllä vesileikkikojuissa töissä: kun niiltä kävi kyselemässä hintoja niin kukaan juuri jaksanut eväänsä liikauttaa. ”Ei jaksa” ja ”tänään ei kyllä pysty” olivat aika tyypillisiä vastauksia. Jet skin olisi saanut, koska se ei vaadi niiltä mitään aktiivisuutta, mutta jet skit on tylsiä. Sitä paitsi johan sitä on Leean kanssa Malesiassa kokeiltu. ;) Orient beachilla otettiin myös koko vaihtoajan ensimmäiset rantatuolit ja heittäydyttiin oikein kunnon turisteiksi! Varsinkin hollannin puoli on myös tunnettu lukuisista kasinoistaan ja Karibian parhaasta yöelämästä, joista niistäkin olemme katsastanet valitut palat (mm. baari, jossa drinksujen välissä voi pujahtaa kastautumaan uima-altaaseen).

Bussiyhteydet toimivat saaren länsiosissa melko hyvin ja hostellimme Crew housen sijainti oli melko hyvä. Kävellen pääsi Julianan lentokentällä, lentskaribongausrannalle sekä toiselle uimarannalla sekä ruokakauppaan ja Maho -nimisen kylän palvelujen äärelle. Tätä voi olla vähän hankalaa uskoa, mutta lentokoneiden äänet eivät ainakaan minua ole kovin häirinneet. (Nimim. lapsuutensa junaradan vieressä asunut.) Koska hostelli kustantaa vain 15€ yöltä, mikä on käytännössä saman verran kuin maksan Turun kämpästäni, päädyimme pitämään sitä tukikohtanamme ja sieltä käsin liikahtelimme saaren muihin osiin ja viereisille saarille päivän tai parin retkille. Kahdeksi päiväksi vuokrasimme Elisan kanssa St.Martinissa myös auton, jonka turvin pääsimme kiertelemään syrjäisemmille seuduille sekä jossa nukuimme kaksi yötä. Hei me aletaan olla aika hyviä tässä pennin venytyksessä! :D

Lentokone liukuu lähtöpaikalleen..

..ja pistää turbiinit päälle. Turistien suurta huvia on roikkua aidassa

kiitoradan päässä ja nousta ilmavirran ansiosta ilmaan.

Mutta kyllä lentokoneiden saapuminen on 

mielestäni silti vaikuttavampaa katsottavaa. 

Philipsburgin "kaupungin uimaranta". Ei risteilijää satamassa tänään.

Olkaa hyvä ja syökää vähemmän. ;)

Hurrikaanikauden alkamisen kunniaksi joimme jurrikaanit! Eiku.

Puoliksi sheivattu kukkula inspiroi valokuvaamaan.

Se olen minä!