Tulokas

Maailmani on järkkynyt, taloon on saapunut uusi asukki! Maanantai-iltana kävimme kolmisin (minä, M-E & Warren) noutamassa P-a-P:n lentokentältä Nikolaïn, joka niin ikään on tullut saarelle opiskelemaan kevätlukukaudeksi. Hän opiskelee Hollannissa, mutta on aluperin Saksasta, vaikka on asunut ihan järjettömän monessa maassa ehkä koska isänsä on iranilainen. One of these kids, you know. Miksen minä!? Maastrichissa hän opiskelee oppiainetta nimeltä ”social health”, mutta on tullut saarelle suorittamaan urheiluopintoja. Hollannissa niin voi tehdä. Hollannissa on kaikki paremmin.

Tavallaan on kiva, kun on seuraa, mutta toisaalta olen tietoisesti valinnut Suomessa yksiöasumisen. Ei tarvitse jakaa vessaa, ei suihkua, ei keittiötä, ei tiskivuoroja yms. Nyt täytyy. Edellä mainittujen jakamista ahdistavampaa on kuitenkin oman äänimaailman hallinnan menettäminen. Nyt kun Nikolaï soittaa iPadiltaan musiikkia seinän takana viereisessä huoneessa, en enää kuule sirkkojen siritystä. Onneksi sillä on kuitenkin ihan letkeä musiikkimaku.

Mutta on tässä hyvääkin. Esimerkiksi yllättävä persoonapronominin vaihdos yksikön ensimmäisestä monikon ensimmäiseen. Kun käytiin yhdessä ruokakaupassa, hän tuli kysyneeksi mitä me syödään lounaaksi? Teki jopa ruoan ja tarjoili sen eteeni. Hups. Sitten käytiin rannalla. On helpompaa mennä uimaan kun joku toinen katsoo kamojen perään. Illalla katsottiin Nikolaïn tietokoneelta elokuva Perhonen lasikuvussa saksalaisin tekstein ja nautiskeltiin paikallista rommia. Keskiviikkona saattelin hänet yliopistolle kurssivalintoja tekemään ja sen jälkeen mentiin Pointe-a-Pitreen. Nikolaïn opaskirjan avulla kaupungistakin sai vähän enemmän irti. ;) Satamassa uiskentelevasta hillittömän kokoisesta Karibian risteilijästä huolimatta keskusta oli melko hiljainen. Onneksi kookosjäätelö oli makoisaa.