Come backs

Huhuu, onkohan täällä enää ketään? Pitkästä kirjoitustauostani päätellen blogin aktiivisin kirjoitusvaihe kesti ajallisesti kolme kuukautta ja määrällisesti 50 postausta, mutta yritetään nyt vielä tekohengitystä. Huomaa kyllä, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä hankalammaksi käy sen päättäminen, että mistä aloittaa?

Easy way out. Uteliaimmat jo kyselivät muita kanavia pitkin, että jäinkö ikuisiksi ajoiksi Barbadokselle, kun reissukertomus jäi kesken eikä mitään uutta kuulunut. No, en jäänyt, mutta voisin kyllä palata vielä joskus. Muun muassa kilpikonnaveneily jäi tekemättä kustannusten takia (kyseistä reissua kaupiteltiin minulle, yksin matkustavalle naiselle hintaan 100€/2h ). Niinpä menin vaan omatoimisesti snorklaamaan ja jätin kamani viereisen hotellin baariin säilöön. Nii-in, kun on yksin, joutuu keksimään ratkaisuja erinäisiin käytännön ongelmiin kun ei ole toista tyyppiä rannalla vahtimassa tavaroita. Onneksi ihmiset ovat kuitenkin useimmiten ystävällisiä ja auttavat ”hädässä”.

Viimeisenä iltanani näin auringonlaskun, myöhästyin bussista, odottelin kauan bussipysäkillä uutta bussia vaikken tiennyt, tulisiko sitä. Pääsin kuitenkin lopulta kalamarkkinoille, törmäsin sattumalta oman hostellini muihin asukkeihin ja käytiin syömässä. Mukana oli pari ruotsalaista poikaa ja etelä-afrikkalainen mimmi, joka työkseen vahtii miehensä kanssa kanadalaisen liikemiehen huvijahtia Karibialla. Ei huono.. Iltalennon ansiosta pääsin vielä lauantainakin rannalle ja uiskentelemaan, sekä ostamaan cookieseja, joihin näköjään viikon aikana ehdin täysin addiktoitua. Törmäsin kanadalaisiin, joiden kanssa olin käynyt syömässä pari iltaa aiemmin sekä herkullista kalasämpylää ostaessani koko reissuni (3kk) kolmanteen randomsuomalaiseen. Noin kolmekymppinen yksin matkustava nainen. Miten ilahduttavaa! Lentokoneessa hakeuduin vikaan riviin kaikkien muiden ihmisten taakse mussuttamaan keksejäni, koska luulin etten saisi tuoda niitä Lucialla maihin. Väärin. Hahaa. Oli muuten maailman kivoin stuertti. Vikaksi yöksi olin varannut saman majatalon, aka ”designlamppu -huoneen” jossa vietin lomani ekat kaksi yötä ja joka oli aika lähellä lentokenttää. Tämä oli elämäni toinen kerta kun poistun lentokentältä jalkaisin, tosin nyt pimeässä yössä yksin se oli vähän jännempää. Muistatko Henna sen toisen kerran?

Toistaiseksi jäätävin turvatarkastus on ollut lähdettäessä Lucialta kotiinpäin. Avasin kassini ja tarkastaja veti kumihanskoja käteen. Huomattuaan läppärini hän pyysi minua käynnistämään sen. Mitä ihmettä? No, hidas vanha tietokoneenihan ruksutti siinä aikansa kunnes aukeis. Tarkastajanainen vilkaisi taustakuvaani, jossa polskin bikineissä vesiputouksessa ja totesi kuivasti ”ok”. Vilahdin laivaan. Palumatka meni lähinnä syödessä eväitä ja lukiessa edessä häämöttäneisiin tentteihin. Perillä kotisatamassa Elisa oli vastassa, jee! Elisan vanhemmat olivat lähteneet samana iltana vähän aiemmin. Kotiinpaluun tuntu oli vahva. Kämpillä odotti keittiön pöydällä vielä synttäriyllätyksiä ja lahjoja ja punaviiniä ja suklaata. Näillä voimilla eteenpäin. :)