Laiva on lastattu suomipojilla. Ja tytöillä.

Tuona sateisena lauantaina ainoa syy, jonka takia uhrauduin sateenvarjon alla piilotellen poistumaan kotoani, oli koko pitkän matkan Suomesta taivaltanut partasuu. Läheltä muuten piti, ettei miekkonen joutunut rantautumaan sateen takia Martiniquelle, kuten kuukautta aiemmin oli käynyt Elisan vanhemmille lentokentällä sattuneen sähkökatkoksen vuoksi. Raukat olivat viettäneet ensimmäisen yönsä Karibialla matkalaukkuhihnalla nukkuen! Kone kierteli lentokentän päällä kolme varttia odotellen laskeutumiseen vaadittavaa riittävää näkyvyyttä, mutta vihdoin lentskarin pyörät koskettivat kiitorataa. Pointe-à-Pitren lentokenttä on siitä hassu, että vastassa olijat pääsevät lasin takaa pällistelemään saapuvien matkailijoiden ikuista taistelua matkalaukkuhihnalla. Näin ollen se tuloaulaan saapuminen ei ollutkaan enää niin jännä juttu. Kiitos Nikolaïn toisen tekstarin ”Now it's cool” vältyimme yöltä lentokentällä ja uskalsimme lähteä ajelemaan kohti Gosieria.

Tädin piti olla ainoa, joka täällä tulee käymään, mutta Visa pisti suunnitelmat uusiksi. Kun pakottava tarve halailla palmuja yllätti vanhan Karibian kävijän, lääkkeeksi kelpasivat vain lentoliput. Koska viime kerralla risteilijän ikkunasta oli näkynyt lähinnä Pointe-à-Pitre, jonka katuja tallaillen Guadeloupen päivä oli kulunut, tällä erää oli tarkoitus kartoittaa saaren muita osia. Kunhan vain lakkaisi satamasta.. Ensimmäisenä iltana Elisa ja viikkoa aiemmin tullut Mika kattoivat terassillemme vähän iltapalaa, jonka lomassa tehtiin suunnitelmia tuleville päiville.

Loma polkaistiin käyntiin St.Rosesta lähteneellä veneristeilyllä, jonka määränpäinä olivat Îlet du Caret, Îlet du Blanc sekä mangrove. Retki oli jopa ranskalaisella mittapuulla erittäin epäorganisoitu, mutta silti erittäin onnistunut. Siinä missä minä ja Elisa luotimme hakuna matataan, pojat olivat söpösti huolissaan siitä, mitä seuraavaksi kulloinkin tapahtuu. Esimerkiksi: a) vene, johon meidän oli määrä hypätä päästäksemme snorklaamaan olikin täysi (no, jostain järjestyi toinen vene) b) keskellä avomerta huomataan, ettei snorkkeleita ja räpylöitä ole riittävästi (kannan omiani mukanani aina ja pojat tunkevat jalkoihinsa pari kokoa liian pienet räpylät) c) keskellä avomerta kohtuullisessa aallokossa pojat passitetaan mereen snorklaamaan ensimmäistä kertaa elämässään (he palaavat lievästi traumatisoituneina, mutta hengissä) d) opas tiputtaa meidät autiolle pikkusaarelle ja ilmoittaa tulevansa takaisin, mutta ei tietenkään kerro mihin aikaan (hän palasi noin puolen tunnin päästä liian aikaisin, sillä olimme juuri saanet piknikviltin leviteltyä). Keskellä mangrovea siihen asti vähäsananinen oppaamme osoittautuikin sitten tarinan iskijäksi, tosin noin puolet ranskankielisestä biologian oppitunnista meni ohi. Pääsimme myös ihailemaan lintuja sekä merimakkaraa. Jälkimmäistä ehkä liiankin läheltä. Päivän ainoa todellinen uhri meinasi kuitenkin olla pomppivasta venekyydistä uimaan lennähtänyt lippis. Välittömästi tapahtuneen huomattuaan kuskimme kuitenkin käänsi veneen ja lippis noudettiin takaisin kyytiin. Onnellinen loppu!

Kartta-addikti vauhdissa.

Mitähän nyt tapahtuu..? Ei voi tietää!

Samaan aikaan mantereella sataa!

Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Family gathering.

Merimakkara! Grilli kuumaksi? Not.

Paitsi että päivä ei suinkaan loppunut vielä tähän. Ensin suuntasimme Grande Anseen näyttämään pojille auringonlaskua, jonka jälkeen todella nälkäisinä eksyimme Fort Royal -nimisen ruotsalaisen hotellin buffet illalliselle. Loppuilta menikin sitten syödessä. Hups. Lopulta puolen yön lähestyessä kaasuttelimme kylläisinä ja väsyneinä kotiin toipumaan päivän kokemuksista.