Heipä hei.
Näin neljän kuukauden kohdalla voitaneen jo myöntää, ettei elämä
auringosta, turkoosista merestä, löysästä akateemisesta
kalenterista ja kaikista luontoihmeistä huolimatta ole ihan
täydellistä. Vieläkään en väittäisi kokevani koti-ikävää,
mutta tiettyjä juttuja ikävöin kyllä. Päässäni onkin jo jonkin
aikaa pyörinyt lista asioista, joita osaan arvostaa taas enemmän
kotiin palattuani. Lampunhengen ilmestymistä vielä odotellessa en
ole laittanut asioita tärkeysjärjestykseen.
Yksin
asuminen: Odotan NIIN käsittämättömän paljon sitä, että
pääsen takaisin Turkuun omaan ihanaan asuntooni, jossa on vain mun
tavarat. Sitten ei tarvitse enää tapella siitä kuka tiskaa, kuka
vie roskat, kuka siivoaa, missä järjestyksessä kokataan, kuka saa
ensin käydä suihkussa yms. Tiedoksi niille, jotka eivät tienneet:
en ole koskaan asunut kämppisten kanssa kuin hyvin väliaikaisesti
ja maksimissaan kolme viikkoa. Katille ja Satulle terveisiä, musta
meillä meni hyvin! :) Mutta joo, tämän kokeilun perusteella
ei ole mun juttu se. Kaipaan liikaa omaa rauhaa ja vapautta.
Julkinen
liikenne: Jotain, jonka olemassaoloa en ole osannut kyseenalaistaa. Jotain, jota en ole osannut arvostaa tarpeeksi. Jotain, joka helpottaa elämää niin paljon. Olen aina tykännyt
ajaa autolla (jopa niin paljon, että olen tehnyt sitä työkseni)
mutta riippuvuus autosta on raastavaa. Kun minnekään ei pääse
ilman autoa voi olla kokemuksena aika turhauttavaa. Eläköön
autovapaa elämäni Suomessa ja vihreä Helsingin matkakortti.
Turussa en tarvitse edes julkisia kun kaikki on niin lähellä. Ah,
sitä odotellessa..
Kurssiohjelma:
Jotta tietäisit millä kurssilla olet, mitä asioita sillä
käsitellään, mitä sinun tulisi tietää kurssin päätyttyä,
mitä suorituksia kurssin läpäiseminen vaatii ja opettajan
yhteystiedot kysymysten varalta. Ja kaikki tämä joko paperisena tai
intrassa, johon voit palata silloin kun haluat. Todellinen aarre,
jota olen täysin ylenkatsonut jo vuodesta 2005 aloitellessani
akateemista uraani..
Jäätelöiden
yksittäismyynti: Että voit kuumana kesäpäivänä mennä kauppaan
ja ostaa yhden jäätelön syödäksesi sen kadulla auringossa. Ja
että jos joskus harvoin satut löytämään jäätelöitä
yksittäismyynnissä Guadeloupella, valinnanvaraa on maksimissaan
kymmenen erilaista. Suomessa ainakin 50. Mulla on niin ikävä minttu
Classiceja.
Kana:
Käytännössä olen elänyt saarella lähes vegenä, sillä
kaupoissa myytävä liha on aika ällöttävässä muodossa. Melkein kaikki lihan on pakasteena!? Kanan
rintafileitä (ei pakaste) olen ostanut kerran ja se riitti. Ne maksoivat melkein
tuplasti enemmän kuin Suomessa ja olivat sitkeitä ja pahoja.
Tonnikalaa ja Morue -kalaa oon syönyt patonkien ja bokitien välissä,
mutta muuten oon ollut lihattomalla. Mitä kaikkea hyvää kanasta
voikaan kokata sitten heinäkuussa.. Hunajamarinoidut minuuttipihvit
grillissä, curry-kookoskanaa. Njam.
Irtokarkit:
Täältä ei saa hirveän hyviä karkkeja. Hariboa saa ja jotain
kummallisia paikallisia, mutta en tykkää niistä. Suklaata on
enemmän tarjolla (Milka, Lindt ja paikalliset vähemmän tunnetut)
mutta nekään ei oikein nappaa. En olis kyllä uskonut että
irtsareita tulee ikävä, mutta niin vaan tilasin niitä Suomesta
pussillisen pahimpaan ikävään.
Kieli ja kommunikaartio: vaikka kommunikaatio tuskin on aina täydellistä suomeksikaan, ranskaksi se ei varsinkaan ole sitä. Jos ja kun ei tarvitsi keskittyä niin paljoa välineeseen, kieleen, voisi keskittyä enemmän sisältöön. Ja tulisi varmemmin ymmärretyksi oikein..
Omat
ihmiset: Kun otetaan satunnaisella valinnalla kourallinen ihmisiä ja
isketään ne saarelle, on aika pieni todennäköisyys, että saisit
15 uutta parasta kaveria. Yks tai kakskin jo haaste. Vaikka tämän
porukan kanssa on kuljettu pala matkaa, ei joukossa ole kovinkaan
montaa tyyppiä, joihin olisin tullut tutustuneeksi muuten. Ne omat
rakkaat ja tärkeimmät on kuitenkin siellä Suomessa, kuka mistäkin
aikanaan löytynyt. Te ootte mun ihmiset!
Puspus, kiva saada siut takas!
VastaaPoista