Häähumua

Muutamat, joille olin häiden ajankohdasta kertonut, olivat kummastelleet kiirastorstain valintaa hääpäiväksi. Kummastusta oli herättänyt myös idea ylipäätään järjestää häät Karibialla. Jotkut hääseurueesta, itseni mukaan lukien, olivat saaneet selventää uteliaille pariskunnan taustoja: ”ei, kyllä molemmat ovat ihan suomalaisia”. Selitys sekä ajan ja paikan suhteen on kuitenkin aukoton. Tasan vuosi sitten (28.3.2012) Anssi kosi täällä samassa paikassa.

Päätös ei ollut itsestäänselvä, mutta pikku hiljaa ajatus siitä, miten ihanaa olisi järjestää häät Karibialla kääntyi kysymyksen muotoon: ”miksi niitä ei voisi järjestää siellä?” Tähän pätee varmaan sama miete kuin moneen muuhunkin asiaan. Whether you think you can or can't, either way you're right. Häät Karibialla ei varmasti ole kaikkien juttu, mutta niiden, joista se tuntuu sopivalta, tulisi voida järjestää häänsä siellä. Aivan niinkuin Mira ja Anssi Pohjois-Karjalan maakuntaradion haastattelussa sanoivatkin juuri ennen lähtöään. Tärkeintä on lopulta kuitenkin seurata unelmiaan. Se kannatti nytkin, sillä etukäteen oli pohdiskeltu muun muassa destination weddingien suurinta "ongelmaa": tulisiko paikalle lainkaan häävieraita? Loppujen lopuksi meitä suomalaisia juhlijoita oli jopa yllättävän paljon, yhteensä 14 (M&A, molempien vanhemmat ja ystäviä).

Hääpäivän aamu valkeni St. Lucialla aurinkoisena. Kuinkas muutenkaan? Aamuksi oli vielä jos jonkinmoista ohjelmaa, kuten morsiuskimpun nouto ja iltaruokien hankinta. Sillä välin kun Team Tytöt (Mira, kaasot Saija & Carita ja minä) suuntasimme jälleen kerran Rodney Bay'hin, sulho lähti aamu-uinnille. Kauppareissulla sydämen tykytyksiä aiheuttivat hieman tortillapohjien olemassaolon epäily, tomaattien hinta ja kukkakaupan ”closed” -kyltti sovitusta tapaamisesta huolimatta. Mutta kaikki järjestyi, no problem! Miran kunniaksi on kyllä sanottava, etten tajua miten neitonen oli onnistunut olemaan niin chillisti koko edellisen viikon. Koko oleilumme tuntui kuulema lähinnä tavalliselta lomalta ja vain kerran tai kaksi kuulin lauseen ”niin oliks tässä jotkut häät tulossa”? Lautasliinojen värien valinta supermarketissa hääpäivänäkin vaikutti olevan kuin mikä tahansa päätös.

Häät Karibialla osoittautuivat melko osallistaviksi häiksi. Kun tyttöporukkamme palasi ruokaostoksilta, pojat käskytettiin ruoan valmistukseen sillä aikaa kun naispääosan esittäjä vietäisiin alakertaan kaunistautumaan. Poikien hommaksi oli edellisenä päivänä nakitettu myös hääjuomien hakeminen, joita majatalollemme lopulta kärrättiinkin matkalaukullisen verran. Hehee. Allekirjoittanut sijoitettiin ruohonjuuritason hommiin, nimittäin kaasohierarkian alimpaan kastiin kontilleen siistimään Miran varpaankynsien ylimenneitä lakkauksia! Ehkä seuraavissa häissäni ylennyn jo lakkaajaksi. Heh. Oli muuten kohtuullisen eriarvoisissa asemissa tämä hääpari valmistautumisen suhteen. Noin puoli tuntia ennen vihkimistä, kun Mira hikoili jo pari tuntia kestäneen ehostuksen ollessa vielä kesken, sulhanen hengaili edelleen simmareissa.

Kuva: © Antti Kanes

Kuva: © Antti Kanes

Häiden järjestäminen ulkomailla vaatii jonkin verran paperitöitä ja muun muassa St. Lucialla häitä suunnittelevien täytyy anoa lupa avioitua (marriage license). Tätä varten pariskunta oli edellisellä viikolla käynyt pääkaupunki Castriesissa asianajajan juttusilla, jonka jälkeen keskityttiin jännittämään, tulisivatko paperit ajoissa valmiiksi. Myös vihkijä oli tarkoitus tavata etukäteen, mutta tapaaminen peruuntuikin viime hetkellä (yllätys, yllätys), joten hääpäivänä vihkikaavaan sen enempää perehtymättä lähinnä improvisointiin. Mieleeni jääneet päällimäiset erot olivat ehkä se, että englanninkielisessä kaavassa täytyy sanoa ”I do” kolmeen kertaan ja lisäksi täytyi toistaa vihkijän perässä sanasta sanaan jokin rimpsu, jossa oli aika paljon vaikeita sanoja. Hmm, mitäköhän ne oikein tulivat luvanneeksi toisilleen? Toisaalta, tähän on tietysti helppo vedota potentiaalisissa myöhemmissä väännöissä: ”mut kun sä silloin lupasit, että...!” Pakko mainita vihkijästä vielä sen verran, että kyseisellä naishenkilöllä oli päällään aika raflaava tiikerikuvioimainen asu, olkihattu ja aurinkolasit koko seremonian ajan. Cool! Ja täytyy muuten mainita sekin, että hän meinasi unohtaa allekirjoittaa vihkipaperista jonkin kohdan, mitä ilman liitto ei olisi ollut lainvoimainen. Hups.

Ennen kuin oli tahdottu. Kuva: © Antti Kanes

Kuva: © Antti Kanes

Kuva: © Antti Kanes

Ai niin se allekirjoitus... Kuva: © Antti Kanes

Juhlat jatkuivat alkudrinkeillä (kera pillien avulla tehdyn värikoodauksen), sukunimirituaalilla (Salminen lähetettiin pullopostilla maailmalle kun Mira päätti olla Tuononen nyt ja aina) ja hääruokailulla Flavours -nimisessä ravintolassa (jossa tarjoilu oli myöhässä melkein tunnin sovitusta, mutta jossa ruoka oli erinomaista). Auringonlaskun aikaan oli vuorossa häätanssi, joka tanssittiin Bob Marleyn tahtiin, valokuvaussessio, muutama ohjelmanumero sekä vapaata seurustelua. Iltamyöhällä päätettiin vielä maksimoida Karibiahäiden eksoottisuus, kun ”nuoriso” lähti yöuinnille. Ei ihan joka häissä onnistukaan! Matkalla näimme kymmenkunta villihevosta ja rohkeimmat pääsivät niitä paijaamaankin. Väärinpäin taivaankannella keikkuva Otava muistutti kuitenkin kodista täällä kaukanakin. Kaiken kaikkiaan onnellinen päivä.

Kuva: © Antti Kanes

Kuva: © Antti Kanes

Väännän Hannulle japanilaisnutturaa. Kuva: © Antti Kanes

Happily ever after!

Kuva: © Antti Kanes

Kuva: © Antti Kanes

Kysymykseen siitä, olivatko häät enemmän suomalaiset vai karibialaiset, en osaa vastata. Sen sijaan kyllä tiedän, mikä näistä häistä teki erityiset. Koko juhlakansan kesken jaksoimme ihmetellä ja ihastella sitä, minkälainen tunnelma meillä keskenämme oli. Kun asuu melkein koko porukan kanssa samassa talossa melkein viikon ennen häitä, ehtii tutustua muihin aika hyvin. Jos suomalaisissa häissä tunnet entuudestaan ehkä kymmenesosan vieraista, näissä häissä meillä kaikilla oli henkilökohtainen suhde toisiimme jo ennen häitä. Se teki juhlasta rennon ja vapautuneen, huumorin ja naurun täyteisen heti alusta alkaen. Kun kukaan ei jaksanutkaan illalla enää syödä vaivalla aamulla supermarketista raahamiamme ruokia, nauroimme yhdessä makeasti ja päätimme aamulla nauttia tortillabrunssin. Ilon kautta.

Onnea vielä rakkaat Mira ja Anssi ja koko porukalle kiitokset mukavasta seurasta ja onnistuneesta juhlasta! Never forget. ;)

Yhden päivän vain vanhenin

Vaikka olen ollut elämäni aikana matkalla jokaisessa kuussa (siis tammikuussa, helmikuussa yms.) ja viettänyt ulkomailla pari joulua, pari vappua, yhden juhannuksen ja yhden laskiaisen, en ole vielä koskaan viettänyt synttäreitäni Suomen ulkopuolella. Siinä mielessä siis historiallinen hetki tuo viime tiistai. Muuten mentiin aika tutulla kaavalla: oli ystäviä ympärillä, oli hyvää ruokaa, oli aamu-uintia, snorklaamista jne. Heh. Tällä erää palmusynttärit jyräs loskasynttärit kuusnolla.

Aamulla heräsin tuttuun sävelmään kun Mira ja Anssi pujahtivat laulaen oviverhosta sisään huoneeseeni. Kelmeillä oli ojentaa myös ihan huippu synttärilahja, nimittäin Lonely Planetin Caribbean Islandsin viimeisin painos! He olivat ostaneet opuksen omaa reissusuunnitteluaan varten, mutta totesivat, että ennen heidän seuraavaa vierailuaan näille seuduille on todennäköisesti julkaistu jo uusi painos. Minulle siitä sen sijaan saattaisi vielä olla iloa. Ja siitähän on! Kierrätyslahjat! Kiitos! <3

Mira ja Anssi olivat ehdottaneet ruokapaikaksi Rodney Bayssä sijaitsevaa itämaista ravintolaa, jossa ruoka viime kerralla oli ollut niin hyvää, että kyseistä putiikkia oli harkittu jopa hääpäivän ruokapaikaksi. Logistisista syistä pariskunta Salminen–Tuononen oli lopulta kuitenkin päätynyt Gros Isletin paikalliseen, mutta synttäri-iltanani suuntasimme koko retkueen voimin tuohon kehuttuun ravinteliin todetaksemme, että se oli sulkenut ovensa! Voihan räkä. Harhailevana turistilaumana päädyimme muutamia suosituksia kysyttyämme lopulta meren rannalla sijaitsevaan fiinimmän näköiseen ravintolaan. Vaikka valkoisista pöytäliinoista johtuen(?) hinnat olivat kaksinkertaiset Gros Isletiin verrattuna, puolet ruokaseurueestamme totesi hetkeä myöhemmin Claudia's Chickenin olevan erinomaista. Individuaalit. ;) Loppuillasta ravintolahenkilökunta sekä ilahdutti ja älähdytti. Sain nimittäin synttärini kunniaksi herkullisen kakkupalasen henkilökunnan laulun säestämänä, mutta myöhemmin vaihtorahojen kanssa puljaaminen näytti tolkuttoman monimutkaiselta. Täällä päin maailmaa laskuja nimittäin harvoin ”osataan” pilkkoa erillisiksi, vaan yleensä koko pöytäseurueen ostokset ovat samalla kuitilla. Tällä kertaa saimme erilliset laskut, mutta vaihtorahojen palautus kahden valuutan lisähaasteella oli viedä toisilta hermot.

Mut jee! Oon ylpeästi 29v. Ens vuonna juhlitaan New Yorkissa!

Kuva: © Antti Kanes

Lusimaan St.Luciaan

Hei täällä taas mennään! Sattuipa nimittäin kerran niin, että ystäväni päättivät mennä naimisiin St. Lucialla! Sattuipa vielä niinkin, että hääpäivä ajoittuu aivan yliopiston pääsiäislomani alkuun. Tämän ainutlaatuisen tilaisuuden varjolla päätin pidentää lomaani vielä parilla ekstrapäivällä (eli lintsaamalla tämän ainoan kerran koulusta), joten pitkän viikonloppuni ansiosta pääsin matkaan jo perjantaina. Ja kas, yhtäkkiä edessäni häämötti 16 päivän loma!

St. Lucia, joka sijaitsee kolme saarta Guadeloupesta etelään, on itsenäinen valtio. Se luetaan nykyisin Dominican tavoin osaksi itäisten Antillien brittisaaria, joskin ensin paikalle ovat ehtineet ranskalaiset. Kamppailu saaren isännyydestä onkin ollut kiivasta 1600-luvun lopulta 1800-luvun alkuun asti ranskan ja brittihallinnon vuorotellessa. Nykyisin ranskan perinnöstä ovat jäljellä lähinnä saaren nimistö, joka on pääsin ranskankielistä, mutta muuten kaikki saarella toimii englanniksi ja saari on brittiläisen kansanyhteisön jäsen.

Dominican kokemuksista rohkaistuneeni päätin matkata myös St. Lucialle lautalla, sillä samainen L'express des Iles -lautta jatkaa matkaansa Dominicalta Martiniquen kautta St. Lucialle. Se ainoa syy, miksi harkitsin lentoa oli se, että kyseinen matka kestää aikataulun mukaan 7 tuntia + myöhästyminen päälle. Koska keikkuminen ei kuitenkaan viime kerralla tehnyt pahaa, päätin säästää pennosiani ja investoida lauttalippuun. Karibialaisen logiikan mukaan menopaluulippuni Lucialle maksoi muuten yhtä paljon kuin viimeksi Dominicalle (119€), vaikka matka 3,5 kertainen. En valita. Pakkasin vaan mukaani aivan liian yliarvioidun määrän evästä ja Elisan 700-sivuisen Krokotiilin keltaiset silmät -kirjan.

Yllättävää kyllä, saavuimme perille lähes täysin aikataulussa ja reppuni oli tälläkin kertaa päässyt perille! Ensimmäisten joukossa omaani etsiessäni mielessä käväisi kyllä televisiokuvat katastrofialueen uhreista, joiden joukosta omaiset yrittivät tunnistaa omiaan. Onneksi viimeisessä nurkassa kyhjötti tuttu kaveri. Turvatarkastus (jollaista Guadeloupen päässä ei muuten ole ollenkaan) perustui kohdallani lähinnä itsearviointiin. Miekkonen tiedusteli syytä maahantulooni, majoituspaikkaani (jota tällä kertaa ei tarvinnut keksiä päästä) sekä sitä, mitä kannoin laukussani. Vastaus ”vaatteita, snorkkelivarusteita ja kosmetiikkaa” kuitattiin hyväksyvällä nyökkäyksellä, jonka jälkeen livahdin vikkelästi ulos terminaalista. Kolmen taksitarjouksen jälkeen jostain ihmisjoukon keskeltä kaulaani kiepsahti Mira.

 

Fort de France megacity, Martinique.

 

Onnellinen jälleennäkeminen. Kuva: © Anssi Tuononen

Mira ja Anssi ohjeistivat minulle pikaisesti paikallisten bussien käytön periaatteet. Bussit ovat valkoisia pakettiautoja, niiden rekisterikilvet ovat vihreitä ja koodilla 1A varustetut bussit kuljettaisivat minut sunnuntaina häävierasmajoitukseen. Ensimmäiset kaksi yötä nukuin muuan sympaattisen naisen pyörittämässä Modern Inn Guesthousessa. Ihana ilmastoitu kahden hengen huone omalla vessalla, josta kuitenkin maksoin vain yhden hengen verran (27€/yö). 

Oho, mikä lamppu? Majoituinko huomaamattani design -hotelliin?

Koska Dominican reissulla kaikki automaatista nostettu käteinen oli saatu käytettyä, suuntasin pimenevässä illassa pääkaupunki Castriesiin pankkiautomaatin metsästykseen. Noin viiden kysymiskerran jälkeen sekä pankkiautomaatti että bussipysäkki löytyivät. Paikalliset ihmiset ovat ihan hullun auttavaisia! Eräskin nainen, jolta kysyin neuvoa, lähetti lapsensa minulle oppaiksi kun etsin tietä ruokakauppaan. Eleestä vaikuttuneena ostin lapsille kaupasta jäätelöt, joita ne eivät kuitenkaan syöneet (ainakaan minun nähteni), vaikka väittivät pitävänsä jäätelöstä. Tässä kohtaa kulttuurisensitiiviset tuntosarveni eivät keksineet selitystä, mitäköhän mahdoin tehdä väärin? Matkalla kohti Gros Isletiä radiossa pauhasi raamattuaiheinen tietokilpailu, jota kuuntelin huvittuneena. Siis siihen asti, kunnes takanani istunut mies kysyin minulta, olisinko osannut vastata edelliseen kysymykseen? Jouduin tuottamaan pettymyksen. Minulla ei ollut harmainta hajuakaan, minkä synnin joku Raamatun henkilö, jonka nimeä en edes muista, oli tehnyt. Uskonnon merkitys täällä ja Dominicalla on jotain niin paljon kokonaisvaltaisempaa ja tärkeämpää, että se ihmetyttää sekularisoituneesta Suomesta tulevaa kirkkoon kuulumatonta kävijää.

Loppujen lopuksi erillismajoituksestani huolimatta vietin sekä perjantain että lauantain suomalaisessa seurassa. Hääväkeä on yhteensä tulossa 14 henkeä + guesthousen omistajat Will (britti) ja Stephanie (ranskalainen), jotka ovat auttaneet suuresti järjestelyissä. Viikonloppuna paikalla olivat jo pariskunta itse ja Miran vanhemmat Anssin vanhempien lomaillessa Barbadoksella. Sunnuntaista alkaen lisää väkeä on tiputellut joukkoomme hiljakseen. Päivät ovat kuluneet lomatunnelmissa: aurinkoa ottaen, after sunia levitellen, uiden, snorklaten, syöden ja lähiympäristöön tutustuen (Pigeon Island sekä Sandals -ketjun hotellialuehelvetti, jonka rantabaarista ei saa tilata drinkkiä ilman all inclusive -ranneketta...). Ensimmäistä kertaa Karibialla pääsin myös oikaisemaan riippumattoon! Ja bongattiinpa majatalon edessä levittäytyvältä lahdelta myös suomalaislipuin varusteltu purjevene, joskin siinä vaiheessa kun ehdin paikalle räpylöineni alus oli jo jatkanut matkaansa. Hitsi vie, sinne meni ex tempore -purjehdusreissu!

Onnea on loikoilla riippumatossa. Kuva: © Anssi Tuononen

Suomalaispaatti. Kuva: © Anssi Tuononen

 Yhä ylös yrittää.. Kuva: © Anssi Tuononen

 

 

Kuva: © Anssi Tuononen 

 

Kauniin Jambe de Bois (puujalka) ravintolan interiööriä.

 

 

Hedelmävene! Täältä ostamme aamiaiseksi ananakset ja mangot!

English? Je comprends pas! Kuva: © Anssi Tuononen

 

Reissuni toistaiseksi turistein alue. Rodney Bay Mall yms.

 

Synttärileivoksia? Ei onneks.

Andyn baarin vieraskirja ovessa.

Viikon vesiputous

Päästyäni vauhtiin kiehuvalla järvellä ilmoittauduin innokkaasti myös seuraavan lauantain patikkaporukkaan. Liikkeelle olisi pitänyt päästä jo vähän aiemmin, mutta perjantain tyttöjen ilta oli vaatinut veronsa. Toisaalta, sen ansiosta lähdimme matkaan hyvin ravittuina, kynnet lakattuina ja kasvot naamion jäljiltä heleinä.

Matkaseurueeseemme kuuluivat minä, Rami sekä neljä saksalaista. Siitä huolimatta puhuimme koko päivän pääosin ranskaa. Parin tunnin vaelluksen jälkeen putous löytyi, reippaimmat kävivät pulikoimassa ja pisimmälle asiaa ajatelleet söivät eväänsä. Allekirjoittaneen oli tyytyminen kuivahedelmä-pähkinäsekoituspussiinsa ja almuihin. Takaisin päin tultiin jälleen nopeammin ja menomatkalla kadonnut flip floppikin (ei omani) löytyi. Onnellinen loppu!