Dominica / Day 2

Ensimmäisenä iltana kaaduimme sänkyyn jo yhdeksältä kuolemanväsyneinä, sillä lähtöaamua edeltäneen yön unet olivat jääneet aika vähiin pakkauksen tuoksinassa. Lauantaiaamuna elämä kuitenkin taas voitti ja hiippailimme toiveikkaina mummelin valmistamalle aamupalalle. Tai siis, olisimme hiippailleet, mikäli se olisi ollut valmis. Löysimme keittiöstä nimittäin vain pari patonkia ja pussillisen raakoja kananmunia. Pettymyksen nieltyämme päätimme lähteä etsimään aamutorilta lisää nieltävää, eli korvaavaa ravintoa. Saldo: banaaneja, mangoja, grillattu banaani, pala kurpitsaleipää, liian sokerinen kahvi ja kaksi suolakalatäytteistä patonkia. Kotiin palattuamme löysimme keittiöstä hätääntyneen mummelin. Hän oli erehtynyt ajasta tunnilla. Kääräisimme poissa ollessamme valmistuneet täytetyt patongit folioon ja tungimme ne jääkaappiin. Sitten mentiin!

Bongaa turisti...

Allekirjoittanut oli buukannut itselleen actionia pitkälle iltapäivään asti, joten tiemme Elisan kanssa eriytyivät. Kun Elisa lähti kohti pohjoista, minut Roseaun keskustasta kyytiin poiminut auto suuntasi kohti sademetsää. Tukikohdassa minut esiteltiin parille muulle kovakuntoiselle jantterille ja eteeni lyötiin paperi, jonka allekirjoittamalla vakuutin ymmärtäväni, että voin vammautua vakavasti tai kuolla. Jostain syystä tätä ei mainittu nettisivuilla. ;) Matkaan oli kuitenkin päästävä, joten pistin nimen paperiin.

Homman nimi oli siis canyoning. Se tarkoittaa urheilulajia, jossa liikutaan luonnon kanjoneissa käyttäen erilaisia etenemismuotoja kuten kävelyä, kiipeilyä, laskeutumista, hyppimistä, uimista ynnä muuta ympäristön vaatimaa kulkumuotoa yhdellä poikkeuksella. Jostain syystä lajin nimen kuullessaan tulee ajatelleeksi kanootteja, mutta niitä EI käytetä (vertaa Canoeing ja Canyoning).

Extreme Dominican "toimistolla" kiskoimme sopivampaa vaatetusta päälle, eli märkäpuvun, märkätakin, pelastusliivit ja kypärän. Lämmintä siis edelleen noin 30 astetta. KUUMA! Sitten harjoiteltiin hetki pihalle kyhätyssä rakennelmassa oikeaa laskeutumistekniikkaa, joka sujuikin yllättävän kätevästi. Laskeutuja itse siis säätelee laskeutumisvauhtia, mutta keltanokkaretkellämme sekä ylä- että alapäässä oli henkilökuntaa varmistamassa. Sitten siirryimme pikkubusseilla varsinaiseen spottiin, jota voitte ihastella tästä (sattuneesta syystä itse otettuja kuvia ei ole, koska unohdin halppis vesikamerani kotiin..). Ensimmäinen klippi Titou Gorgelta taitaa olla juurikin se samainen kanjoni, jossa kävin rämpimässä. Ja aion muuten mennä uudestaankin! Vitsit, miten hullu fiilis kun pääsee laskeutumaan tommosia seinämiä ja hyppimään luonnon altaisiin oppaiden laulaessa taustalla. Voin suositella jos on hurjapään vikaa.

Ja taas se todistettiin. Järjestelmäkameralla saa todella huonoja 

kuvia, jos sitä ei osaa käyttää. Pitäis ehkä omistaa pokkari niitä hetkiä 

varten, kun pyytää jotakuta toista ottamaan kuvan itsestään.

Loppuiltapäivä kului Elisan kanssa yksittäispakattuajäätelöä metsästäessä, joutumalla ongelmiin kun kuvasin säilyketölkkejä ruokakaupassa (jonka jälkeen tosin sain ystävällisen vartijan aloitteesta myymäläpäällikön luvan kuvata. Aina kannattaa vedota ”matkustuskyvyttömiin vanhempiin”, joille haluaa näyttää kuvia maailmalta). Lisäksi hartaina uskovaisina yritimme mennä kirkkoon, koska toivoimme näkevämme Ally McBeal -henkiset hilpeät kirkonmenot höystettynä upeaäänisellä mustalla naislaulajalla, mutta ei se kirkko sitten ollutkaan auki, vaikka Ma Bass (oikeasti harras uskovainen) naapuriltaan niin oli varmistavinaan. Hitto, ehkä ensimmäistä kertaa elämässä harmitti, kun ei päässyt kirkkoon. Lohdutuksena menimme sitten ravintolaan syömään rapuillallista ja nautiskelemaan pari cocktailia. Harvinaista herkkua Guadeloupella nuo molemmat edellä mainitut.