Dominica / Day 1

Kiitos runsailla vapaapäivillä kuorrutetun akateemisen aikataulumme, sattuipa kerran (7.3.) niin, että torstaina oli kansallinen vapaapäivä. Tällä kertaa kyse oli Mi-Careme nimisestä juhlasta. Niinpä laskimme Elisan kanssa yhteen yksi plus yksi, josta lopputulokseksi saimme viisi peräkkäistä vapaapäivää. Sitten teimme päätöksen - kunnioittaisimme tätä hienoa juhlaa poistumalla maasta. Koska edellinen yritykseni päästä Dominicalle (vrt. Dominikaaninen tasavalta) ei varsinaisesti ihan onnistunut, pelasimme tällä kertaa varman päälle ja varasimme matkamme kokonaiset neljä päivää etukäteen. Tällä kertaa se riitti. Bye bye European Union, hello ”real” Caribbean!

Matkalla parkkipaikalta lähtöterminaalin askel oli harvinaisen kevyt. Varmasti siksi, että unohdin hammasharjan kotiin. Tämä tuli mieleen laulaessamme kaikille tuttua ”Ja passi ja hammasharja” -laulua tallustellessamme. Keveys oli kuitenkin jokseenkin ohimenevää, sillä ranskalainen logiikka onnistui yllättämään rajamuodollisuuksien osalta. Miten voi olla niin hankalaa merkitä selvästi ohjeita siitä, missä jonossa kenenkin pitää seistä ja missä järjestyksessä eri jonoissa pitää jonottaa? Koska tietenkään kaikkia asioita ei voi hoitaa samasta jonosta käsin (jolloin laivan voisi teknisesti olla mahdollista jopa lähteä ajoissa). Lisäksi missään ei kerrottu, että selkäreppu on PAKKO kirjata matkatavaraksi, sitä ei voi kantaa itse mukanaan. No, onneksi en laittanut sinne mitään erityisen arvokasta, joskaan en myöskään nimilappua. Tästä hätäilimme lähinnä siksi, ettemme saaneet henkilökunnalta minkäänlaista dokumenttia siitä, että olimme ylipäätään jättäneet jonkun laukun heidän kuljetettavakseen.. Eipä auttanut muu kuin vääntää naama näkkärille ja luottaa, että happy go lucky.

Virallisesti aikuinen...

Epäuskosta huolimatta kahden tunnin, yhden kanapatongin ja useamman valokuvan jälkeen saavuimme määränpäähämme – Roseau, Dominica. Harmiksemme pääsimme terminaalista ulos kuitenkin vasta tunnin päästä, sillä myös passintarkastuksen organisoinnissa olisi voinut olla tehostamisen varaa. Lievää lisäkiukutusta aiheutti myös maahantulopaperien täyttö ja erityisesti rajavartioston urpo politiikka asiaan liittyen. Ongelma oli se, ettemme olleet kirjoittaneet kyseiseen paperiin osoitettamme Dominicalla, koska meillä ei sellaista ollut. Tarkoitus oli nimittäin vaeltaa majatalosta toiseen yöpaikkaa etsien. No, henkilökunta ei tätä ymmärtänyt, sillä ”kyllä osoite täytyy olla”. Niinpä sitten keksimme päästämme jonkun kivan kuuloisen osoitteen - ja johan aukenivat portit. Uskomatonta mutta totta, myös rinkkamme löytyivät nököttämästä matkatavarannoutohuoneessa.

Kyynärpäätaktiikkaa käyttäen läpäisimme pelottavana vellovan mustien miesten ”beautiful ladies maybe taxi / hotel / waterfall, yes?” -meren ja talsimme ainoan tietämämme guesthousen (Ma Bass guesthouse) portaille auringon ja odottelun näännyttäminä. Murheet haihtuivat kuitenkin juuri sillä hetkellä, kun herttainen mummeli avasi meille oven toivottaen meidät tervetulleeksi. Olimme myytyjä ja päätimme jäädä. Mukava huoneemmekin kustansi vain 38€ / yö. Lisäksi mummeli, eli itse ”Ma”, soitti avuliaasti muutaman puhelun järjestääkseen meille auton. Ja pianhan autovuokraamon kundi jo kurvailikin hakemaan meitä vuokraamolle paperihommiin.

Kiinnostavia huomioita auton vuokraamisesta ja autoilusta Dominicalla. Ensinäkin, autoja ei vuokrata alle 25 -vuotiaille vakuutussyistä. Hahaa, kerrankin iästä on hyötyä. Näin ollen Elisan nimeä ei voitu laittaa papereihin lainkaan, mutta itse pääjehu sanoi, että Elisakin voi ajaa jos minä olen joskus ”tooooodella väsynyt”. Että hätätilanteessa se olisi ihan okei. Toisekseen, mikään kansallinen tai kansainvälinen ajokortti ei yksinään riitä, vaan vuokraajan täytyy hankkia paikallinen turistiajolupa, joka maksaa 9€ ja on voimassa kuukauden. Kolmanneksi, vanhana brittisaarena Dominican liikenne on vasemmanpuoleinen. Ja neljänneksi, saarella on vuoria. Vuoret vaativat autoilta tiettyjä ominaisuuksia. Olimme mielessämme kuvitelleet itsellemme jonkin pienehkön kauppakassiauton, mutta eteemme tyrkättiinkin nelivetojeeppi! Olisittepa nähneet ne katseet, joita keräsimme.

Sitten lähdimme huristelemaan. Otimme suunnaksemme saaren eteläkärjen ja siellä sijaitsevan Scott's Headin riutan. Tie oli paikoittain aika huonoa, siinä oli kuoppia ja kaikkea muuta jännää ja mutkissa piti aina soittaa torvea merkiksi vastaantulijoille. Perille päästyämme kiskoimme räpylät jalkaan, piilotimme muun omaisuutemme auton penkkien alle ja talsimme rantaan. Snorklausreissun ehdoton jännitysmomentti oli keksiä auton avaimelle jokin pomminvarma säilytyspaikka. Geokätköilyn sijaan päätimme kuitenkin turvautua uimahallikikkaan. Muovisen jalkaremmin puuttuessa avain kieputettiin allekirjoittaneen bikininaruihin ja voilà, avain oli turvassa. Lievästi neuroottisena varmistin avaimen olevan paikoillaan noin minuutin välein. Koralliriutan seasta sitä ei nimittäin olisi löytänyt enää ikinä..

Illaksi suunnistimme takaisin kaupunkiin pankkiautomaatin metsästykseen. Luonnollisesti koko läntisen rannan ainoa pankkiautomaatti oli nimittäin Roseaussa ja koska olimme poistuneet EU:n alueelta, euroista oli tullut turhaa valuutta. Vihdoin tomaatti löytyi ja sen uumenista putkahti lompakkojemme täytteeksi Itä-Karibian dollareita. Lähdimme oitis ajamaan pohjoiseen niitä tuhlaamaan. Valitsimme auringonlaskun bongauspaikaksemme Mero Beachin ja sillä sijaitsevan Romance Cafen. Kookosjuomaa lipittäessämme mietimme ääneen ihmetellen, miten voikin tuntua siltä, että olisimme todella lomalla!? Ilmeisesti palmuarkin on arkea ja naapurisaarilla ruoho vihreämpää ja meri sinisempää. Ei sillä, kelpaa meille. Kauniista taloista, upeasta luonnosta ja eri tavalla karibialaisesta tunnelmasta hullaantuneena oli ihanaa mennä nukkumaan.