Häähumua

Muutamat, joille olin häiden ajankohdasta kertonut, olivat kummastelleet kiirastorstain valintaa hääpäiväksi. Kummastusta oli herättänyt myös idea ylipäätään järjestää häät Karibialla. Jotkut hääseurueesta, itseni mukaan lukien, olivat saaneet selventää uteliaille pariskunnan taustoja: ”ei, kyllä molemmat ovat ihan suomalaisia”. Selitys sekä ajan ja paikan suhteen on kuitenkin aukoton. Tasan vuosi sitten (28.3.2012) Anssi kosi täällä samassa paikassa.

Päätös ei ollut itsestäänselvä, mutta pikku hiljaa ajatus siitä, miten ihanaa olisi järjestää häät Karibialla kääntyi kysymyksen muotoon: ”miksi niitä ei voisi järjestää siellä?” Tähän pätee varmaan sama miete kuin moneen muuhunkin asiaan. Whether you think you can or can't, either way you're right. Häät Karibialla ei varmasti ole kaikkien juttu, mutta niiden, joista se tuntuu sopivalta, tulisi voida järjestää häänsä siellä. Aivan niinkuin Mira ja Anssi Pohjois-Karjalan maakuntaradion haastattelussa sanoivatkin juuri ennen lähtöään. Tärkeintä on lopulta kuitenkin seurata unelmiaan. Se kannatti nytkin, sillä etukäteen oli pohdiskeltu muun muassa destination weddingien suurinta "ongelmaa": tulisiko paikalle lainkaan häävieraita? Loppujen lopuksi meitä suomalaisia juhlijoita oli jopa yllättävän paljon, yhteensä 14 (M&A, molempien vanhemmat ja ystäviä).

Hääpäivän aamu valkeni St. Lucialla aurinkoisena. Kuinkas muutenkaan? Aamuksi oli vielä jos jonkinmoista ohjelmaa, kuten morsiuskimpun nouto ja iltaruokien hankinta. Sillä välin kun Team Tytöt (Mira, kaasot Saija & Carita ja minä) suuntasimme jälleen kerran Rodney Bay'hin, sulho lähti aamu-uinnille. Kauppareissulla sydämen tykytyksiä aiheuttivat hieman tortillapohjien olemassaolon epäily, tomaattien hinta ja kukkakaupan ”closed” -kyltti sovitusta tapaamisesta huolimatta. Mutta kaikki järjestyi, no problem! Miran kunniaksi on kyllä sanottava, etten tajua miten neitonen oli onnistunut olemaan niin chillisti koko edellisen viikon. Koko oleilumme tuntui kuulema lähinnä tavalliselta lomalta ja vain kerran tai kaksi kuulin lauseen ”niin oliks tässä jotkut häät tulossa”? Lautasliinojen värien valinta supermarketissa hääpäivänäkin vaikutti olevan kuin mikä tahansa päätös.

Häät Karibialla osoittautuivat melko osallistaviksi häiksi. Kun tyttöporukkamme palasi ruokaostoksilta, pojat käskytettiin ruoan valmistukseen sillä aikaa kun naispääosan esittäjä vietäisiin alakertaan kaunistautumaan. Poikien hommaksi oli edellisenä päivänä nakitettu myös hääjuomien hakeminen, joita majatalollemme lopulta kärrättiinkin matkalaukullisen verran. Hehee. Allekirjoittanut sijoitettiin ruohonjuuritason hommiin, nimittäin kaasohierarkian alimpaan kastiin kontilleen siistimään Miran varpaankynsien ylimenneitä lakkauksia! Ehkä seuraavissa häissäni ylennyn jo lakkaajaksi. Heh. Oli muuten kohtuullisen eriarvoisissa asemissa tämä hääpari valmistautumisen suhteen. Noin puoli tuntia ennen vihkimistä, kun Mira hikoili jo pari tuntia kestäneen ehostuksen ollessa vielä kesken, sulhanen hengaili edelleen simmareissa.

Kuva: © Antti Kanes

Kuva: © Antti Kanes

Häiden järjestäminen ulkomailla vaatii jonkin verran paperitöitä ja muun muassa St. Lucialla häitä suunnittelevien täytyy anoa lupa avioitua (marriage license). Tätä varten pariskunta oli edellisellä viikolla käynyt pääkaupunki Castriesissa asianajajan juttusilla, jonka jälkeen keskityttiin jännittämään, tulisivatko paperit ajoissa valmiiksi. Myös vihkijä oli tarkoitus tavata etukäteen, mutta tapaaminen peruuntuikin viime hetkellä (yllätys, yllätys), joten hääpäivänä vihkikaavaan sen enempää perehtymättä lähinnä improvisointiin. Mieleeni jääneet päällimäiset erot olivat ehkä se, että englanninkielisessä kaavassa täytyy sanoa ”I do” kolmeen kertaan ja lisäksi täytyi toistaa vihkijän perässä sanasta sanaan jokin rimpsu, jossa oli aika paljon vaikeita sanoja. Hmm, mitäköhän ne oikein tulivat luvanneeksi toisilleen? Toisaalta, tähän on tietysti helppo vedota potentiaalisissa myöhemmissä väännöissä: ”mut kun sä silloin lupasit, että...!” Pakko mainita vihkijästä vielä sen verran, että kyseisellä naishenkilöllä oli päällään aika raflaava tiikerikuvioimainen asu, olkihattu ja aurinkolasit koko seremonian ajan. Cool! Ja täytyy muuten mainita sekin, että hän meinasi unohtaa allekirjoittaa vihkipaperista jonkin kohdan, mitä ilman liitto ei olisi ollut lainvoimainen. Hups.

Ennen kuin oli tahdottu. Kuva: © Antti Kanes

Kuva: © Antti Kanes

Kuva: © Antti Kanes

Ai niin se allekirjoitus... Kuva: © Antti Kanes

Juhlat jatkuivat alkudrinkeillä (kera pillien avulla tehdyn värikoodauksen), sukunimirituaalilla (Salminen lähetettiin pullopostilla maailmalle kun Mira päätti olla Tuononen nyt ja aina) ja hääruokailulla Flavours -nimisessä ravintolassa (jossa tarjoilu oli myöhässä melkein tunnin sovitusta, mutta jossa ruoka oli erinomaista). Auringonlaskun aikaan oli vuorossa häätanssi, joka tanssittiin Bob Marleyn tahtiin, valokuvaussessio, muutama ohjelmanumero sekä vapaata seurustelua. Iltamyöhällä päätettiin vielä maksimoida Karibiahäiden eksoottisuus, kun ”nuoriso” lähti yöuinnille. Ei ihan joka häissä onnistukaan! Matkalla näimme kymmenkunta villihevosta ja rohkeimmat pääsivät niitä paijaamaankin. Väärinpäin taivaankannella keikkuva Otava muistutti kuitenkin kodista täällä kaukanakin. Kaiken kaikkiaan onnellinen päivä.

Kuva: © Antti Kanes

Kuva: © Antti Kanes

Väännän Hannulle japanilaisnutturaa. Kuva: © Antti Kanes

Happily ever after!

Kuva: © Antti Kanes

Kuva: © Antti Kanes

Kysymykseen siitä, olivatko häät enemmän suomalaiset vai karibialaiset, en osaa vastata. Sen sijaan kyllä tiedän, mikä näistä häistä teki erityiset. Koko juhlakansan kesken jaksoimme ihmetellä ja ihastella sitä, minkälainen tunnelma meillä keskenämme oli. Kun asuu melkein koko porukan kanssa samassa talossa melkein viikon ennen häitä, ehtii tutustua muihin aika hyvin. Jos suomalaisissa häissä tunnet entuudestaan ehkä kymmenesosan vieraista, näissä häissä meillä kaikilla oli henkilökohtainen suhde toisiimme jo ennen häitä. Se teki juhlasta rennon ja vapautuneen, huumorin ja naurun täyteisen heti alusta alkaen. Kun kukaan ei jaksanutkaan illalla enää syödä vaivalla aamulla supermarketista raahamiamme ruokia, nauroimme yhdessä makeasti ja päätimme aamulla nauttia tortillabrunssin. Ilon kautta.

Onnea vielä rakkaat Mira ja Anssi ja koko porukalle kiitokset mukavasta seurasta ja onnistuneesta juhlasta! Never forget. ;)