Vastapalvelus

Vietimme itse asiassa myös purjehduspäivän jälkeisen tiistain Teemun ja Lotan seurassa, mutta tällä kertaa autoillen. Kuulimme nimittäin, että yrityksistä huolimatta he eivät olleet saaneet vuokrattua autoa päästääkseen tutkimaan satama-alueen ulkopuolista Guadeloupea. Sympatiasta ja kiitollisuudesta halusimme vuorostaan tarjota heille jotakin, joten ehdotimme pikkuautoamme heidän käyttöönsä. Lopulta koko kuvio meni kuitenkin niin, että koulupäivän jälkeen palasimme Marinaan, jonka jälkeen lähdimme kaikki neljä kohti Basse Terreä ja Jacques Cousteaun merireservialuetta tarkoituksenamme snorklailla hieman.

Matka sinänsä oli hieman jännittävä, sillä white trashimme ei varsinaisesti ole parhaimmillaan muun muassa ylämäissä. Muutamaan otteeseen pelkäsimme automme hyytyvän tien varteen, mutta rötiskö osoittautui sitkeämmäksi kuin olisin arvannut. Siitä huolimatta taidan hankkia paremman vuokra-auton päiväksi jos ja kun suuntaamme vielä haastellisimpiin ympäristöihin.

Tällä saarella on muuten ihan järjettömästi kiertoliittymiä, mutta 

ei juurikaan liikennevaloja. Luonnollisesti yhdet niistä kolmista, 

jotka olen toistaiseksi nähnyt, sijaitsevat, hmm, keskellä ei mitään. 

Määränpäässämme olisi ollut mahdollista tehdä lasipohjaveneajeluja tai ostaa piletti laivaan, joka vie parhaille snorklausspoteille, mutta tällä kertaa päätimme kisko räpylät jalkaan jo rannassa ja katsoa mitä löytäisimme. Ensimmäisinä vuorossa olimme minä ja Teemu Elisan ja Lotan jäädessä pitämään leiriä pystyssä.

No, kokemuksesta viisastuneena ehkä kuitenkin lähtisin suosittelemaan sitä snorklausretkeä, vaikka hinta vähän kirpaisee. Toisaalta tämäkään ei ollut hukkareissu, sillä se tärkein tuli nähtyä. Jonkin aikaa syvissä vesissä polskuteltuani huomasin nimittäin pohjassa liikkuvan jotain suurta. Se eteni hitaasti, mutta liikkui silti. Lopulta tajusin sen merikilpikonnaksi!! Hetken päästä sen viereen ui toinen, joita jonkin aikaa seurailin. Sitten lähdin omille poluilleni. Matkalla rantaan, täysin tyytyväisenä siihen mitä olin jo nähnyt, vastaani tuli vielä yksi kilppari. Tämä viimeinen kohtaaminen oli huikein, koska olimme jo melko matalissa vesissä ja näin kilpikonnan aivan selvästi. Se liihotteli vajaa pari metriä alapuolellani ja yritin lipua yhtä sulavasti sen vanavedessä muutaman minuutin ajan. Sitten tuli kylmä.

Rannalla söimme bokitit, paikalliset pitaleivät, jonka jälkeen oli Elisan ja Lotan vuoro. Onnekseen hekin kohtasivat kilpikonnan, mutta raukka oli juuttunut purjeveen köysiin meren pohjaan! Urhea eläintenpelastuspartio kävi kuitenkin rohkeasti avustustoimiin ja sukelsi muutaman kerran useamman metrin syvyyteen irrotaakseen konnan pinteestä. Onnellinen loppu! Tästä hyvästä voisi kyllä myöntää jonkun Cousteau -kunniamerkin. ;)

Paluumatkalla kotiin poikkesimme pienelle "rapuvesiputoukselle", jossa uskaltauduimme Elisan kanssa juoksevan veden viileyteen (olemme saarella oleilumme aikanan oppineet muun muassa, että AINA on hyvä pitää uikkari ja pyyhe menossa mukana). Tapahtumarikkaan päivän kruunasi vielä toinen pelastusoperaatio, kun Lotan sandaali meinasi karata virran mukana.