maanantai 11. maaliskuuta 2013

Vesiliskon loikka

Uuden asuntomme tuparien jälkeisenä sunnuntaina (3.3.) oli tarkoitus lähteä sankoin joukoin tsekkaamaan muuan putous (Saut de la Lezard). Yllättävää kyllä, seuraavana aamuna halukkaita lähtijöitä oli huomattavasti vähemmän ja lopulta retkueemme jäi kolmihenkiseksi. Niinpä reippaimmat eli minä, Petra (saksalainen vaihtari, meribiologia) ja Haram (Petran Guadeloupella vierailemassa oleva kaveri, alunperin Etelä-Koreasta) pakkauduimme autoon ja käänsimme nokan kohti Basse Terreä. Mikäli siis ei ole jo tullut selvästi, kaikki siistit luontonähtävyydet rantoja lukuunottamatta ovat pääosin Bassen puolella.

Parkkipaikalta putoukselle oli noin kahdenkymmenen minuutin kävelymatka, pääosin jyrkähköä alamäkeä. Oman lisähaasteensa toivat oksat, juurakot, kuopat ja korkeat askelmat silloin kun niitä matkantekoa ”helpottamaan” oli rakennettu. Vaivannäkö kannatti silti, sillä perillä meitä odotti ihan hullun siisti vesiputous.









Petra oli käynyt paikan päällä jo aiemmin ja tiesi, että putouksen erikoisuus oli se, että lammikkoon sen alla voi hypätä! Siinä siis syy vierailuumme. Nautiskeltuamme ensin hetken aikaa päivän paisteesta putouksen juurella ja uiskenneltuamme tarkistamassa pohjan, lähdimme kiipeämään. Ylös päästyämme allekirjoittanut teki harjoitushypyn pienemmästä putouksesta paikalla piknikillä olleiden kundien kannustamana. Vaikka ensin vähän pelotti, fiilis hypyn jälkeen oli adrenaliinin ja onnen värittämä.

Sitten tositoimiin. Ensin ponnisti Petra, joka hypyn jälkeen pulahti pintaan yhtenä kappaleena ja ui rantaan hakemaan kameran. Siinä vaiheessa alajuoksulla oli tajuttu meidän seisovan putouksen huipulla ja useampi silmäpari tapitti kohti. Kun Petra antoi merkin, loikkasin minä. Pudotus oli nopea, mutta yllätyin, miten syvälle upposin. Matka pintaan kesti ja kesti ja kesti, mutta viimein sain haukattua happea. Viimeisenä hyppäsi Haram. Olemme kaikki kolme yhä terveenä ja hengissä.

Ou jea. Oon vauhtimimmi.





1 kommentti:

  1. Ou, wauu mikä pudotus ja loikka! Näytätte keijukaisilta satumetsässä jättiläisen sormella..

    VastaaPoista